runoja

Tervetuloa blogiini. Täältä löydät suomalaisia kansanrunoja, joita olen koonnut kasaan helpommasti luettaviksi SKVR:n arkistosta.

Tärkeä huomio!: Runot ovat alunperin suullista perimätietoa, ja niistä on lukemattomia erilaisia versioita. Siksi haluan painottaa, että täällä olevat eivät ole ainoat mahdolliset versiot runoista. Haluan myös painottaa, että koska minä olen nämä tähän muotoon kasannut, ne ovat siinä mielessä minun näköisiäni. Jokainen säe on kuitenkin kerätyistä kansanrunoista, enkä ole keksinyt sanaakaan itse. Joku toinen saattaisi samat runot luettuaan muodostaa kuitenkin hieman erinäköisen kokoonpanon.

Pidän tärkeänä sitä, miltä alueilta tiettyä runon versiota on kerätty, joten mainitsen sen aina kun mahdollista. Eri alueilta voi löytää erilaista painotusta, vaikutteita ja muuta. Karkeasti runoalueet voi jakaa kahteen, pohjoiseen ja eteläiseen. Pohjoiseen kuuluu Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Savo, eteläiseen taas Etelä-Savo, Inkeri ja Viro. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään spesifejä rajoja, vaan tosiaan karkeita ideoita sen perusteella, millaisia runoja ja teemoja yleensä esiintyy milläkin alueilla eniten. Länsi-Suomesta toki löytyy sitten oma kategoriansa, jossa on keskiajalla syntynyttä kristillistä kansanrunoa, mutta myytilliset aiheet Länsi-Suomesta kietoutuvat hyvin Viron suuntaan. Lisähuomiona: Tässä blogissa Kainuu-kategoriaan ei ikinä kuulu säettäkään Hietajärveltä tai Kuivajärveltä.

Runot on jaettu kategorioihin seuraavien mukaan: aihe, keräysalue, runossa esiintyvät olennot, runossa esiintyvät paikat, ja tietysti mikä runo on kyseessä. Hakusanat näkee tuossa sivun oikealla (tai pohjalla jos olet puhelimella) tai sitten tästä linkistä. Keräysalue EI tarkoita sitä, että kyseinen runo olisi olemassa vain ja ainoastaan tuolla alueella, vaan että minä olen ottanut nuo säkeet ko. alueelta kerätystä runosta.

Tämä on myös projekti, jolla ei varsinaisesti ole loppua ikinä. Jos on ehdotuksia tai kysymyksiä niin niitä voi kommentteihin laittaa.

Jos tarkoituksena on lukea kaikki runot, alkaisin itse lukemaan sivun lopusta alkuun päin eli vanhimmasta postauksesta uusimpaan.

Selityksiä

Maan emonen, maan emäntä, on yksi salaperäinen hahmo. Toisaalta hän on akka manteren alainen, hedelmöittävä voima. Toisaalta hän on kivien ja käärmeiden äiti, joka yhdistetään demoneihin kuten Syöjätär. Häntä on yritetty samaistaa myös ukkosen jumala Ukon vaimoksi, mutta omasta mielestäni runot eivät juuri tue tällaista käsitystä, vaikka heidät yhdessä runossa rinnastetaan: Ukon voima taivahasta, maasta maan emosen voima. Tämä on yksi syistä siihen, miksi en itse juuri kannata teoriaa siitä, että Rauni olisi Ukon vaimo, Akka tai Maaemo. Muutenkin ajatus taivaan jumalan ja maan jumalattaren aviosuhteesta on vahvasti indoeurooppalaisesti värittynyt käsitys.

Martti Haavion mielestä kaikki variaatiot nimestä Maatar, Maajatar, Mannutar, Mammatar, Mammotar, Mammelainen, jne tulevat demonin nimestä. Kyseessä olisi jokin syvästi korruptoitunut käsitys demonien äidistä, kreikaksi hē mḗtēr tōn pathēmátōn ("kipujen äiti"). Yhdistäminen demoniksi runoissa on kieltämättä erikoista, mutta en itse usko Haavionkaan teoriaan. Hänellä on muutenkin taipumusta yhdistää monet hahmot, esim. Louhi, Kivutar, Syöjätär ja Maatar, hē mḗtēr tōn pathēmátōniin sekä myös Lilithiin, mitä pidän hieman laiskana, sillä muille listan figuureille löytyy kyllä vanhat, jopa uralilaiseen maailmankuvaan pohjaavat selityksensä. Kivutar ei myöskään ole mikään paha olento.

Käärme voi puraistessaan tehdä pahaa, mutta käärmeitä on yleisellä tasolla niin Suomessa kuin Baltiassakin pidetty arvossa. Suomessakin on ollut tapana pitää lemmikkeinä elättikäärmeitä. Onpa Humppilasta, Kanta-Hämeestä, löydetty yli 4000 vuotta vanha puinen käärmesauvakin. Toisaalta ymmärrän kyllä, miksi peltoa kyntävä maanviljelijä pitäisi auraan osuvia kiviä itse demonien luomuksena. :] Toisaalta Pohjois-Pohjanmaalta on runo, jossa kiveä kutsutaan "Äyräs-ämmän kämmenpääksi". Ja Äyräs eli Äkräs ei todellakaan ole demoni tai paha olento vaan pidetty ja palvottu nauriiden (ja myöhemmin myös perunoiden) haltija.

Mutta käydään nyt läpi erinäisiä Maan emännän mainitsevia runoja, niin hämmentäviä kuin ne saattavat luonteeltaan ollakin, jos tästä olennosta yrittää luoda kokonaiskuvaa.

Runo: Käärmeen synty

Maanutar maan emäntä

Oli päätänsä sukiva

Hapsiaan harjaava

Heitti kirjavan kivelle

Tuosta tuuli turjutteli

Veden henki heilutteli

Paisteli pätövä päivä

Tuosta hippa syntyi synti

Tuostapa suka paneksen

Mato maata juoksemaan

Tuosta käänty käppyrään

Muuttui mustaksi madoksi

Pujetteli puu juuret

Soita Suomen tantereilta

Vaski kinkona kimajaa

Mänepä kurja kulohoon

Mäne herjä heinikkon

Pilojas piiloomaan

Töitäs häpeemään

Ota suuhus omas

Vedä vaino vahtais

Tuskisas turpoille

Äksysäs äksyile

Kiveksi minun omani

Kannoksi minun kalluni

Runo: Kiven jälki

Kivi kimmon kammon poika

Maan muna, pellon kakkara

Syöjättären syänkäpynen

Maattaren maan makunen

Runo: Kaskimaan siunaaminen hedelmälliseksi

Kynnin pellon kyyvättelin

O'atralla tuliterällä

Vo'arnahilla vaskisilla

Akka manteren alanen

Poika pellon pohjimmainen
Pane turve tunkemaan
Maa väkevä vääntämään

Nostuos oras nokinen

Kannon karvanen ylene

Maasta maksan karvasesta

Ei moa väkeä puutu

Jos on armo antajissa

Lupa luonnon tyttärissä

Ylitse katehen luonnon

Hyvän suovan mieltä myöten

Runo: Maan väen nostatus

Ukon voima taivahasta
Maasta maan emosen voima
Mikä nosti maon maasta
Kartanolle kapsamaan
Tiellen teukalehtamaan
Mammelöinen maasta nousi
Kolmikanta koukahasta
Lihan syöjä luun purija
Veren urelta vetäjä
Nouse maasta maan emonen
Väekseni, voimakseni
Pirua pusertamahan
Kamalaista kaatamahan
Annas vielä ukko uuluasi
Väkeäsi mies väkevä
Väekseni, voimakseni
Että taitaisin tapella
Että mä häjyn hävitän
Perkeleen peri katoan
Tuonne kiirehin kipuja
Vaavuttaren vanttuisehen

Lisää selityksiä

Käärmeen syntyhän tiedetään myös Syöjättären syljestä, mutta tässä se syntyy Maanuttaren hiuksesta. Ei ihme, samoin kävi läävämadolle (navettakäärmeelle), joka syntyi nimeltä mainitsemattoman luonnottaren hiuksesta. Kiven jäljen mainitsin vain lyhyesti, sillä haluan tehdä myös erillisen postauksen kiven synnystä. Sitten esiintyy kaskimaan loihdussa "akka manteren alainen" ja "poika pellon pohjimmainen". Yleensä nämä tulkitaan Maaemoksi ja Sämpsä Pellervoiseksi, sillä karjalaisissa runoissa mainitaan Sämpsän häpeällisesti "maanneen emintimensä", mikä tuotti hedelmällisyyttä, mutta tämä lienee hieman myöhempi, ulkomaisesta vaikutuksesta syntynyt käsitys. (Vrt. sisarusten Freyn ja Freyjan parittelu skandinaavisessa mytologiassa hedelmällisyyden edistämiseksi.) Toisaalta kun Maan äiti on, kuten Virossa on sanottu, meidän kaikkien äiti, en nyt tiedä olisiko hän mitenkään erityisesti Sämpsän äiti muuten kuin yleisesti sillä ajatuksella, että Maan äiti nyt on vaan kaikkien äiti. Ehkä Sämpsä on väärin perustein tuomittu?

Sitten on vielä se maan väen nostatus, jossa Maan emonen rinnastetaan Ukkoon taivaassa. Tämä on vanha runo, jonka säkeitä jo Christfrid Ganander kirjoitti ylös 1700-luvulla. Tässä yllä näkyy selvä yhdistys: Maan emonen on juuri se sama Maanutar, jonka luomus käärmekin on. Hän on siis Maan emäntä, maassa myllertävän käärmeen luoja, ja kivet ovat hänen maansa makuisia. Häntä kutsutaan myös maan emoseksi, ja häneltä pyydetään apua kipujen voittamiseksi (Vaavutar eli Vaivatar on muuten sama kuin Kivutar. Tosin Ganander väitti häntä Kivuttaren siskoksi mutta Gananderiin ei aina ole luottamista... Väittihän hän myöskin kiveä Kimmo-nimisen kummituksen pojaksi mikä nyt vaikuttaa puhtaalta arvailulta tuon epämääräisen "kimmo kammon poika" -säkeen perusteella.) Joidenkin käsitysten mukaan hän parittelee keväällä Sämpsä Pellervoisen kanssa hedelmällisyyden edistämiseksi (hieros gamos?).

Kaikkinaan Maan emännän tulkinta on hankalaa, kun häneltä pyydetään voimaa pahojen asioiden ja kipujen voittamiseksi, mutta toisaalta yhdistetään demoni Syöjättäreen ja jopa samaistetaan itse demoniksi nimellä Mammotar. Mitä tulee siihen, onko käärmeen synty Maanuttaren hiuksesta vai Syöjättären sylestä, riippunee siitä, näkeekö käärmeen neutraalissa vai erittäin negatiivisessa valossa. ^^''

Tässä oleva käärmeensyntyruno on Pohjois-Savosta, kiven jälki Kainuusta, kaskimaan loihtu Pohjois-Pohjanmaalta ja nostatus Etelä-Savosta. Kyse on siis laajan alueen uskomuksista! Käytän tässä blogissa Maan emosesta avainsanaa "olento: maatar". Muita nimiä on kuitenkin ainakin Maanhutar tai Maanutar, Manutar ja Mander. Yhdessä Vienasta kerätyssä (mutta ko. vienalaisen Kuusamossa kuulemassa) loihdussa "Maanhaltijan lepytys" Manutar maan emäntä yhdistetään myös nimiin Penkeretär ja Kunnotar. Kunnotar on myös nimenä aika salaperäinen runossa. Väinämöisen isän sanottiin muuten syntyneen "kupehesta Kunottaran". Myönnnän itse, että aivoni korjasivat tuon muotoon "kupehesta kaunottaran" kun luin tuon ensimmäisen kerran. Kunotar olisi nyt siis kuitenkin salaperäinen Väinämöisen isän (tai itse Väinämöisen) äiti. Kaarle Krohn teorisoi, voisiko Kunotar olla sama kuin Kunnotar, ja jos Kunnotar on sama kuin Manutar... Sitten Väinämöisen isän äiti olisi itse Maan emäntä. No, tämä on vain teoria.

Runo: Sotaan lähtiessä

Vaippa vanhan Väinämöisen
Kaapu kauko Lappalaisen
Sepä tänne tuotuvohon
Suurilta sotakedoilta
Veripellon penkereiltä
Miesten tappotanterilta
Siellä silmä puhkiaapi
Piä pahoin mäneepi
Ukko kultainen kuningas
Vaari vanhin taivahinen
Tee mullen kivinen miekka
Takki rautainen rakenna
Eli vaskesta valettu
Eli hohtava hopea
Eteheni seisomahan
Miehen päätä päästämähän
Minä mies vähäväkinen
Koen kunnolla vähällä
Oi ukko ylijumala
Taatto vanhin taivahinen
Joka pilvet piättelet
Hattaraiset hallitselet
Sule silmät vihollisen
Kaa'a vainoojan vasama!
Itek Ilmainen Jumala
Pane kivi kilvekseni
Paasi paksu paidakseni
Jonka suojassa sotinen
Jonka tappelen takoa
Portto Pohjolan emäntä
Tie minulle rautapaita
Vanu vielä vaskivaippa
Ettei lyijy miestä löisi
Tinapallo paiskiloisi
Rautaharkko ramajaisi
Itek Ilmoinen Jumala
Rauta rasvaksi rakenna
Terä käännä käppyrähän
Tutkan syltyhyn syseä
Väinän tyttö väljävittu
Vettä vänkille vetäse
Yheksästä lähtehestä
Tuolta Tuonelan takoo
Jottei ruuvit rupsahtaisi
Pahat jauhot paukahtaisi
Eikä lyijyt miestä löisi
Rautapallit paukkajaisi

Selityksiä

"Vänkki" on kuulemma kanuunan sankkireikä tai vastaava. "Väinän tyttö" voisi tarkoittaa Väinämöisen tytärtä tai Väinötärtä (Väinämöisen vaimo? Tai tytär?), mutta setulaisissa runoissa "Väinän tyttö" tarkoittaa yksinomaan Väinäjoen rannalla olevaa tyttöä. Kyseistä epiteettiä käytetään Suomessa viittaamaan Kivuttareen. Vinän tyttö "vetäisee vettä Tuonelan takaa". Vesi liittyy Väinöttäreen, mutta Tuonela Kivuttareen, ja onhan Kivutar kolmen joen risteyksessä Tuonelassa. Saat tehdä omat tulkintasi tästä "väljävitusta" :] Tässäpä olisi jollekin pohdinta-aihe: kontrasti sen välillä, kuinka "väljää vittua" pidetään nykykulttuurissa suurena loukkauksena ja vähättelytapana naista kohtaan, mutta tässä vuosisatoja vanhemassa loihdussa oikein anellaan väljävittuista halijatarta tai jumalatarta suojaamaan sodassa. :D Saan vielä huutia joltakin näillä mun selitysosion hassutteluilla. :(

Ilmoinen Jumala on tietenkin Ilmarinen, sillä toistan saman minkä joka kerta, eli erisnimi Jumala on yksi Ilmarisen nimistä. Ja "Lappalainen" lienee Joukahainen, kuten yleensä Väinämöisen yhteydessä. Nämä pätkät ovat Etelä-Savosta paitsi Oi ukko ylijumala-Kaa'a vainoojan vasama -pätkä, joka on Kainuusta.

Runo: Saarialan juomingit

Häitä hitolla piettiin
Paha joukko juominkia
Kaikki häihin kutsuttiin
Mut ei Porttolan talosta
Tuol on Tuonelan tuvilla
Paljon tietoa tilillä
Paljon seppoja selolla
Mont on kielen keittäjätä
Monta soiton soittajata
Eipä silloin laulu luista
Eikä kiele laului muista
Kuin on kieli kankistunut
Tuonen poikien pioissa
Noissa Hornan juominkeissa
Herroilla on hyvät hevoiset
Hyvät varsat vanhemmilla
Tunturilla on tuimat ruunat
Vallan valkoiset orit
Joita juutas juoksutteli
Kaha käsin kalliolla
Rautasilla ratahilla
Vaskisilla valiahilla
Säkeit’ sorkista sätisi
Savu suihtui sieramista
Ajoi tänne, ajoi tuone
Ajoi Hiitolan pihallen
Kusa häijyt häitä piti
Paha joukko juominkia
Hirnuipa Hiitolan orit
Rapa raikui sieramista
Hopialta suitet hohti
Kullalta satulan sarvet
Noien Hiitolan hevoisten
Hihkasipa Hiitolan isäntä
Rajahutti rapuiltansa:
”Häitä Hiito pitääpi
Paha joukko juomingia
Tulepa juutaskin tupaani
Mitäs ulvot uksen eissä
Pistä kättä kämmeneen
Istu ilolla rahillen
Pane nuskua nenääsi
Vaskisesta vakkaisesta
Anna tuosta Antilleni
Pistä Paavoillen poroja
Tuotiinpa tuomallai
Kyllin pöyvällen pötyä
Vielä vinoa vilialtani
Olutta kahella kapalla
Kalatuutta itki Kauko
Kalakontti selässä
Veli toinen verkotuutta
Verkkotakka selässä
Kolmasi osan kovuutta
Ahti aitan pieneyyttä
Osallaan ollessaan
Sano kaunis Kaukomieli:
”Min' olen kukkuja kumara
Virren laulaja viaton
Saatan santillen puhua
Asialle arvotella
On minulla sata sanaa
Alla vyöni ansahassa
Renkahassa reidelleni
Joit’ ei laula kaikki lapset
Eikä pojat puoletkana
En minä runon sukua
Enkä laulajan latia
Ulkoa runoja kuulin
Läpi seinän laulettavan
Lattialla lappalaista
Sillon siivolla puhelit
Lapin lahti tanterilla
Ahin pellon pyörtänöllä”
Sano kaunis Kaukomieli:
”Enpä tänne tullukkana
Tieottani, taiottani
Mahittani, muistittani
Tulin nurkasta tupaan
Sain sisään salvoksesta”
Puuttuko Samppi sanoja
Umpilampi ahvenia?
”Niin on suussani sanoja
Kuin petäjässä helpehiä
Omat on saamani sanani
Omat tieltä tempomani
Tiesinhän minä tullot panna
Hankkia venehen hangat
Mitelläänpä miekkojamme
Katellaanpa kalpojamme:
Kenen miekka mielevämpi
Kenen kalpa kallihimpi?”
Yksi Ahti, toinen Kauko
Kolmas Veitikka veräjä
Juopu Ahti, juopu Kauko
Juopu Veitikka veräjä
Saarialan juomingista
Kirja verkulan vakosta
Sillon laskit laulajahan
Viisahasti viljettelit
Opetit osan minulle
Kolme koivua mäellä
Kolme kieltä laulajalla
Yksi puinen, toinen luinen
Kolmas on kivinen kieli
Puisella puhun tuvassa
Luisella lukun takana
Kivisellä kellarissa

Selityksiä

Huh. Elikkäs. Nämä osaset on Keski-Suomesta, Satakunnasta, Etelä-Savosta Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Kyseessä ns. Kaukamoisen virsi. Mutta "Sariolan" juominkeihinhan menee Lemminkäinen? Kaukamoinen, Kaukomieli ja Lemminkäinen ovat nimiä, joita käytetään runoissa aika sekaisin. Tutkijat ovat arvelleet, että alkujaan Kauko (muine nimiversioineen) ja Lemminkäinen ovat olleet eri sankareita, mutta heidän tarinansa ovat sekoittuneet keskenään niin hyvin, että on oikeastaan mahdotonta erotella niitä enää erillisiksi. Siksi tässä yllä on paljon Lemminkäisellekin kuuluvia elementtejä, eli Tuonelaan matkaaminen ja noitataisto tuvallista "lappalaisia" vastaan. Yritin tähän siis ottaa tarinanpalasia, jotka eivät tulleet mukaan aiempiin postauksiini Lemminkäisen virsi ja Lemminkäisen surma.

Monet tietävät myös Lemminkäiseen yhdistetyn Ahti Saarelaisen. Tässäkin nähdään veljeskolmikko Kauko, Ahti ja Veitikka. "Ahti" esiintyy muutenkin nimenä, mutta kiinnitin huomiota siihen, kuin Saariala ja... Saari, kuulostavat samanlaiselta. Länsisuomalaisissa runoissa maailman keskuksen saaressa on Saaren kylä, mutta toisaalta Sarajoki tarkoittaan Tuonen jokea.

Periaattessahan tässä mennään Hiitolan tai Hornan juominkeihin, eli Tuonelaan. Toisaalta käsitys eroaa hieman Pohjolasta tuonpuoleisena. Pohjolallahan ei isäntää ole, vain emäntä Louhi, eikä Louhellakaan sanota muita tyttäriä olevan kuin yksi joka saattaa olla Syöjätär tai olla olematta. Hiitolan kuvaus eroaa tästä, sillä Hiitolan emännältä tullaan kyselemään tyttäriä, ja taitaapa tässäkin runossa oleva Hiitolan isäntäkin olla järkeenkäypä. Nämä ovat siis kuin kaksi rinnakkaista, toistensa päälle menevää Tuonela-käsitystä. Näihin Hiitolan juominkeihin saa pahat tulla, kun Juutaskin kutsutaan sisään. Porttolan talosta ei kuitenkaan kutsuta, ja portto-jututhan liittyvät usein Louheen. Mieleeni tuli koominen kuvaus Tuonelasta, jossa on Pohjola-maa ja Hiitola-maa, naapureita jotka kettuilevat toisilleen. :D

Laulaminen on tässä keskiössä. Satakuntalaisen runon pointti on: laula nyt, kun vielä voit! Laula, kun olet elossa! Tuonelassa, Tuonen poikien pidoissa kieli kangistuu, eikä sitten enää paljon laulella. Etelä-Savon runo, "Hiitolan häät", on luokiteltu paikallisrunoksi. Silti näissä runoissa esiintyy yhteinen pahan joukon juomingit, Hornan juomingit, Saarialan juomingit.

Runo: Hivellys

Hiveltypä hevosen jalka
Kivistä harjua lasketessa
Kivisellä kirkkotiellä
Ravisella rantatiellä
Hevonen juoksi Helsinkiin
Tumma Turkuun osasi
Siellä vuoltiin voitehia
Sekä tohturit osasi
Katsomahan kavioita
Vuohisia voitelemahan
Hevonen juoksi tietä myöte
Tästä tuli terveheksi
Puihen oksahan osasi
Sielläpä kaappas kavioita
Siihen hevonen hengestyypi
Huiski häntääs hupasti
Sekä kiljasi kovasti
Lappalainen Turjan poika
Tule tänne avuksi
Sekä väisty Väinämöinen
Että Ilmari osaja
Tuo tänne kukkasia
Tuolta keton kulmaselta
Tee tervoa hyvöä
Sekä vuole voitehia
Hevonen on hellyksissä
Aasin tamma talluksissa
On porkka pojallasi
Tuo sieltä tullessasi
Lypsä maitoa majassa
Lehmästäs leruttele
Tuo mettä mättähästä
Mehiläisen poterosta
Sekä saavu sammalista
Tuo ampijaisen avulla
Tuo linnun liehutinta
Munan sisältä murene
Korppi lintu koikutteli
Pitkin vettä veikutteli
Noppas nokkaansa talia
Majavasta maistatteli
Sekä otti palsamia
Pani sitä hevosen jalkahan
Hepo heitti hellyksensä
Kirvotteli kipunsa
Tuli hevonen terveheksi
Sekä juosta jollotteli
Korppi hepolle helisi:
"Saanko mie perintösi
Jos kuolet kurja
Vanhuutesi tilassa?
Kun sinun luusi kuluupi
Hampahas halkieepi
Et kykene kyyhättelemään
Ketolla keikuttelemaan
Sitte kuolet kurjen kuussa
Vanhuutesi valussa"
Hepo siinä helisti
Sekä hirnua hikutti:
"Kun tulen kuolluksihin
Makoan maassa pahassa
Tule korppi koittamahan
Perintöä ottamaan
Sekä vares vahittele
Osaasi ottamaan
Sekä harakka halua
Siellä naura keikistele
Piä piru hyviä
Sekä häitä häilyttele"
Kotka rillu koivikossa
Pyllistää ja nauraa
Vares siellä varottaa
Että anna korpin laulaa
Tuo on musta mullikoinen
Isäntänä isona
Hepo vainajan hekolla (= kylillä)
Istu tyhmä tyynyn päälle
Koska olet koiraksi ruvennu
Etsimähän ennakolla
Eläinten raatoja rahilla
Kuollon tytön kyläsellä
Ei sinusta ole siivo sijolle
Eikä sinua koirat koske
Ei kissatkaan kietele
Eikä ketut keiputtele
Sinä olet hylky hyisen lintu
Joka raatoja rapistat
Että luita longottelet

Selityksiä

Keski-Suomesta. Tässä nähdään niin hevosen jalan nyrjähdys, voiteen synty, kuin myös kuvauksia haaskalle tulevasta linnusta. "Lappalainen Turjan poika" viitannee Joukahaiseen, sillä heti perään mainitaan Väinämöinen ja Ilmarinen, jotka toisinaan kuvataan Joukahaisen veljiksi. "Kurjen kuu" on keväällä se aika, kun kurjet tulevat.

Selityksiä

Aloitan selityksellä. Kontin Hannu oli kittiläläinen noita eli shamaani. Tässä häntä sanotaan tuhkalappalaiseksi: se tarkoittaa saamelaista. Tuhka-alkuosa on painottamaan, että kyseessä on nimenomaan saamelainen eikä jokin muu, mitä voisi lappalaiseksi kutsua. Samanlaisia alkuosia, joita on käytetty painottamaan että kyseessä on nimenomaan saamelainen, on mm. tuli- (tulilappalainen) ja kannus- (kannuslappalainen). Kontin Hannun jälkeläinen, tietäjä Loma-Tuokko kertoi hänestä alla olevan runon mukaisesti. Ehkäpä joku saamentaitoinen tarvitaan selittämään, mikä ihme on niihpen.

Runo: Kontin Hannun loihtu louheen mennessä

Kun se louheen meni, Kontin Hannu, niin se istui mättäällä ja siinä nyrryissään lauleskeli:

Minun mieleni, minun mieleni

Tekee Norjahan

Nouse nyt, luontoni, louhikosta

Ja haltioni havon alta

Joka mulle joutuin johattaapi

Tien toisen toimittaapi

Sitten alkoi äijä laulaa lapiksi:

Kost mun herkkani? (= porohärkä)

Kost mun lautsini? (= ohjashihna)

Kost mun kierriis? (= ahkio)

Kost mun karppuni? (= rasia)

Kost mun kahper? (= lakki)

Kost mun rahput? (= kinnas)

Kost mun aksun? (= kirves)

Kost mun niihpen?

Kost mun stuorra kolppun? (= suuri puukko)

Sitten ukko näki jo hengessään Norjanmeren aaltoilevan ja lauloi:

Meres aaltuu

Meres aaltuu laikutalla

Ja sanoi:

Kost mun stuorra kuöllin (= suuri kala)

Johka must valttin? (= joka minut ottaa)

Sitten äijä tuksahti lovehen, eikä enää sanonut mitään.

Poika huomasi sitten ja sanoi:

Tuolla makaa minun isäni
Hauvin suolen soikurassa
Kolmannessa koikurassa

Isä heräsi sitten ja sanoi:
Aha, kauvan makasin
Mikset sanonut ennen, poikaseni

Heräsi ukko kumminkin. Se oli lappalainen se Kontin Hannu, tuhkalappalainen. Se asui Sirkan kylässä. Sen isä oli Konttis-tietäjä, Konttis-raukka, suuri tietäjä sekin.

Lisää selityksiä

Tässä Kontin Hannu herää hengissä. Aina noita ei kuitenkaan ole näin onnekas, vaan saattaa jäädä loveen jumiin kunnes ruumis mätänee. Näin on toisinaan teorisoitu käyneen Vipuselle tai jollekin hänen esikuvalleen. Tämän postauksen tarinoissa yhdistyykin mielenkiintoisella tavalla saamelainen ja suomalainen loihtuperinne. Ne on kerätty Kittilästä ja Sallasta. Miksikäs tuota aluetta kutsuisi? Vanhastaan se on ollut Saamenmaata, mutta joidenkin määritelmien mukaan ei ole sitä enää. "Keski-Lapin" sijoittuminen ns. harmaalle alueelle Saamenmaan ja Peräpohjolan "väliin" alueena, jossa eletään kahden kulttuurin välissä, on osittain aiheuttanut uutisissa paljon puidun "saamelaiskiistan". (Lähde Veli-Pekka Lehtola, don't come for me).

Ja "louhi" eli "lovi" on se transsitila, johon noita "lankeaa".

Runo: Epäonnistunut lovesta herääminen

Muuan velho oli lovessa maannut kolme vuotta, ennen kuin puoltaja sattui oikein arvaamaan että hänen sielunsa on:

Hauvin suolen sorkurassa

Kolmannessa koikurassa

Kun sanat sanottiin, niin velhon sääret vielä säpsähtivät, vaan kun mies jo kovin kauan Jumalan viljaa nauttimatta oli maannut lovessa, niin vastasivat (sääret) nuo kamalat sanat:

"Ei ole miestä märännehestä!"

Runo ja proosa: Venymä (nyrjähdyslanka)

Venymän sijettä kuin laitetaan, niin se tehään siten, että kolminkertaiseen villalankaan tehään yhellä pujotuksella yheksän solmua; se lanka pannaan sitten vasemen kouransa sisään aivan, ettei näy ollenkaan. Sitten luvetaan, että:

Tule akka Pohjolasta

Silkivyöhyt vyölle vyötty

Päässä silkkisiulakkehet

Sitomahan sinkunutta

Voitamahan voipunutta

Sitten se lanka kääritään venyneen paikan ympärille, mutta langan päitä ei saa solmita; ne pannaan kiini kiertämällä siteen ympärille.

Selityksiä

Aiemmin mainitsin nyrjähdysloihdussa käytettävästä nyrjähdyslangasta. Tässä vielä hieman yksityiskohtaisempi kuvaus. Louhi kuvaillaan tässä silkkinauhaisena; samanlaisia kuvauksia on luonnottarista ja Neitsyt Mariastakin.

Yllä oleva nyrjähdysloihtu on Länsi-Pohjasta. Alla kuitenkin vielä uusmaalainen huumorihuiskausruno.

Runo: Nyrjähdyslangan teko

Mitäs tiät?
Teen nyrjähdyslankaa
Itte kysyn, itte vastaan
Haista paska!

Runo: Niukahdus

Ukko kirkkoon menne
Hevosella hirmusella
Kalahauvin karvasella
Lohen mustan muotosella
Hivelty sitte hevon kavio
Kivisellä kirkkotiellä
Ravisella rantatiellä
Laskeissa Tapion mäkiä
Kivivuorta kiiättäissä
Honka kasvo kalliolla
Kävytpä kylessä kasvo
Oksissa oli omenan marjat
Suonetar sorea neito
Kävellöö solutteloo
Suonikimppu kainalossa
Kalvotar sorea neito
Kävellöö solutteloo
Kalvokimppu kainalossa
Lihatar sorea neito
Kävellöö solutteloo
Lihakimppu kainalossa
Mistä on suonet sortununna
Siihen suonet solmitkoon
Mistä on kalvot katkennunna
Siihen kalvot kasvattele
Mistä on liha liuvonunna
Siihen lihan liittäköön

Selityksiä

Suonetar, Kalvotar ja Lihatar ovat kuin kolmen luonnottaren kaltainen kolmikko. Vaikka kaikki voivat olla myös yhden haltijan synonyymejä, eräs keskisuomalainen runo listasi ne ensimmäisenä, toisena ja kolmantena neitona. Ukko, joka menee kirkkoon, on monessa runossa Jeesus, Neitsyt Maria, molemmat tai jopa Mooses. Tämä runo on Keski-Suomesta ensimmäistä säettä lukuunottamatta, joka on Etelä-Savosta. Tässä lukee "Kivivuorta kiiättäissä", mutta esim. juuri Etelä-Savossa se on ollut myös "Kipuvuorta kiiättäissä". Niukahdusloihtuissa lähes poikkeuksetta käytetään taikakaluna punaista lankaa, johon tehdään yhdeksän solmua.

Runo: Peuran metsästys

Siniviitta Pohjan eukko
Sinun aittaisi avara
Avaele aittoasi
Luinen lukkoisi murenna
Pane juonet juoksemahan
Poikki Pohjolan joesta
Sääret soikelehtamaan
Kynnet keikelehtämään
Suolle suikerehtamahan
Kullaista kujaista myöten
Hopiaista tietä myöten
Vaskista vakoa myöten
Silkki sillaksi rakenna
Laske lange partaaksi
Silkkisillat tullaksesi
Kujosille kultosille
Uksille hopeisille
Ota juoni juostaksensi
Polku poimitellaksensi
Sääty sävyvytelläksensi
Pisimmässä pohjaisessa
Tuiman tunturin laelle
Äläs sarvella satatak
Tule siivolla sisällek
Ilman turmin tuhkimatak
Ilman kaalla iljanella
Kalman kaalla kaljanmaalla

Selityksiä

Keräysalueesta ei ole tietoa. Pohjan eukko saattaa olla Louhi. Anna-Leena Siikala ainakin tulkitsi näin. Louhen rikkauksiin ei kuulu siis pelkästään Pohjolan kulta-aarteet vaan myös metsän antimet.

Runo: Eläimen jäljet

Uramatar, uusi piika
Elä uuista uria
Varateitä vahvistele
Yks’ on juoni juostavaa
Polku poimeteltavaa
Suuri polku, pitkä polku
Ukko kultanen kuningas
Vaari vanha taivahinen
Paappas suuhun kultasuitet
Paapas päähän raitapäitet
Aja tuulen tuppurissa
Vilu ilman viehkurissa
Seulo seuloa utuista
Terhellistä teuvuttele
Otuksen otan eissä
Ilman tuuhkun tuntemata
Vainunsa varajamata
Muut kaikkil on metiset varvut
Se yksi simanen varpu
Juonetar metän jumala
Juoksuttele jouvuttele
Läpite salon sinervän

Selityksiä

Kainuusta.

Runo: Metsästysloihtu

Minä hiihän hipsuttelen
Hallaoamuna varahin
Ettei ämmät äkkäjäisi
Koukkuleuat kokkajaisi
Hiihän kohin korvenrannan
Salon siintävän sisällen
Kummun kultaisen navallen
Kuin mä hiihän hilpiästi
Sukset kultaset kuluuvat
Hopiaiset hoikkenoovat
Tuli suihki suksen alta
Sauvu sauvaini nenästä
Tuonne mieleini tekööpi
Sykkääpi syvän alaini
Tuolla kuusi kuumottaapi
Salo siintääpi sininen
Kuuna paistaa kuusen oksat
Hopiana hongan oksat
Päivänä petäjän kärkät
Mehtä haisoopi havullen
Katajallen katkuaapi
Minun miessä ollessaini
Mehtolahan mäntyväni
Mieleissä metän emännän
Nuori mies meillen haisi
Sieramet sian lihalle
Kainalot kanan munalle
Kuin minä mies lähen metälle
Uros korvellen kohoan
Vuolen kuonat kullistani
Hopeistani homehet
Otan kolmet koiroani
Viisi villahanteäni
Seihtemän sepeliäni
Niin on häntä koirallani
Kuin korehin korpikuusi
Niin on silmä koirallani
Kuin on suurin suihtirengas
Niin on hammas koirallani
Kuin on viikate virossa
Sinä koirani komehin
Otukseni oivallisin
Juoksuttele, jouvuttele
Ahomaita aukehia
Ensin kuusia kumarra
Havu latvoja haloa
Hyväile hyötö puita
Juokse tuonne toisualle
Mielusahan Mehtolahan
Tarkkahan Tapiolahan
Koreasti koirat haukku
Mieluhissa Mehtolassa
Leveästi lehmät ammo
Korven kuulussa koissa
Mielikki, Metän emäntä
Käyvös kättä antamahan
Oikeaa ojentamahan
Sormia sovittamahan
Mikä mieli, mikä muutos
Mielusassa Mehtolassa
Tarkassa Tapiolassa?
Entinen Metän emäntä
Oli kaunis kahtannolta
Ihana imertimiltä
Käet oli kultakäärehissä
Sormet kultasormuksissa
Helmat vaskirenkaita
Hiukset kultakukkaisia
Jotk' on soanut annillansa
Nykynen Metän emäntä
Ruma on varsin rungoltansa
Käet on vihtakäärehissä
Sormet vihtasormuksissa
Pää vihtapätinehissä
Aina auttamattuuessa
Ikävä on iloton ilta
Pitkä päivä soalihiton
Metän ehtosa emäntä
Tapiolan tarkka vaimo
Kusta ma apua anon
Kusta huuan hoivahusta
Kuin et anna aikanaansa
Harvonkahan hoivahuta?
Suvun syötit, heimon juotit
Esivanhemman elätit
Miks et sä minuu syötä
Suun suurilla paloilla
Heimon herkkuruokaisilla?
Anna tuolta kuin anelen
Kielikullan kuiskuttelen
Makijasti mainihtelen
Ei tule turkkia yhestä
Eikä hattua kahesta
Kuin ei lienek tällä maalla
Niin sä tuuos tuonnempata
Ehtiök etempätäik
Pitäjästä viiennestä
Kirkkokunnan kuuennesta
Pitäjästä seihtemästä
Salon sintävän sisältä
Kummun kultaisen navalta
Mielusasta Mehtolasta
Mielly mehtä, kostu korpi
Mielly Mehtolan emäntä
Taivu ainoa Tapio
Ihastu jumalten ilma
Miehen männessä metille
Eip ou miesten muijenkahan
Sinisemmät silmän ripset
Kuulehemmat kulmakarvat
Kuin on miehellä minulla
Siniviitta, Pohjan eukko
Sinun aittaisi avara
Avaele aittoasi
Luinen lukkoisi murenna
Laske juoni juoksemahan
Seäret soikelehtemahan
Kynnet keikelehtemähän
Kullaista kujaista myöten
Hopiaista tietä myöten
Vaskista vajoa myöten
Kuin ei joukse tietä myöten
Niin sä ohjilla osota
Puhalla punanen lanka
Poikki Pohjolan joesta
Sinilanka sivahuta
Sivalla sininen silta
Jota myöten juoni juoksi
Metän tihkiän lävite
Anna juossa joutusastik
Vakevasti viiletellä
Minun onneni etehen
Pojan polvi päiväkseni
Tulla suurta, tulla pientä
Viljoo monen muotohista
Kynttä kaiken karvallista
Anna oinahat omaisi
Kulettele kultiaisi
Mielusasta Mehtolasta
Kuin ei liene likempänä
Tuuos tuolta tuonempata
Lapin laajasta salosta
Pohjan pitkästä perästä
Kuuen linnan kuuluilta
Viien Viipurin väliltä
Ukkoseini ainoseni
Nosta pilvi luotehesta
Toinen lännestä lähetä
Kolmansi iästä iske
Syrjin yhtehen syseä
Lomatusten loukauta
Saa hyytä, saa jeätä
Näillen puillen puhtaillen
Varvuillen valanteillen
Jänis jäppä, juppaniska
Juokse noron notkukkeita
Painakkeita painattele
Tullos ilman tuusimata
Varomata voaputtele
Kohin kulta lankojaini
Kule kynsin kytkyellen
Käpälöin kahon etehen
Tule vimppura vipuini
Pyyräsilmä pyykseini
Muien pyysten sivute
Muien pauloja paeten
Muien ansoin alate

Selityksiä

Monesti ajattelemme, että "Tapio" on metsän kuningas. Runoissa kuitenkin nimi Tapio viittaa usein itse metsään, tai sitten Mielikkiin. Metsän haltijat, joilta pyydetään riistaa, ovat ennen kaikkea naisia. Metsästävän miehen ja metsän haltijoiden välillä on eroottinen lataus. Tässäkin metsästäjä pyytää metsää mieltymään, korpea kostumaan (just silleen) ja Metsän emäntää ihastumaan metsämieheen, jotta tämä saisi saalista.

Toisaalta mainitaan myös Pohjan eukko, joka saattaa tietysti olla Louhi. Anna-Leena Siikala ainakin tulkitsi näin. Louhen rikkauksiin ei kuulu siis pelkästään Pohjolan kulta-aarteet vaan myös metsän antimet.

Tämä on kokoonpano metsästysrunoista Etelä-Savosta ja Kainuusta.

Runo: Sateen toivotus

Etelätär, neiti nuori
Ijätäk idästä pilvi
Nosta lonkka luotehesta
Syrjin yhteen yhistä
Lomatusten loukautak
Sa’a mettä taivosesta
Sima pilvistä pirotak
Teoksille tehtäville
Panoksille pantaville
Etelätär, neiti nuori
Nosti longan luotehesta
Syrjin yhteen yhisti
Lomatusten loukautti
Sato mettä taivosesta
Sima pilvistä pirotti
Teoksille tehtäville
Panoksille pantaville
Ilmat tyyneksi tyvensi

Selityksiä

Keräysalue ei ole tiedossa, mutta lienee savolaismurteen puhuma-aluetta. Tässäkin on osasena voiteen synty, kun parantava mesi sataa taivaasta.

Runo: Pojan hukka

Poika lähti puolukkaan
Toinen poika muuramoon
Kolmansi jänön ajoon
Poika tuli puolukasta
Toinen poika muuramosta
Eipä kolmatta näkynä
Lähti isä ehtimähän
Ohrasella oluella
Kaurasella kannikalla
Siellä juoksi pitkät korvet
Kettuna lehot levisi
Ahmana ahot avarat
Oravana puitten oksat
Kärppänä kiven koloset
Mehiläissä heinän juuret
Isä itkien kotihin
Kallutellen kartanoon;
Ei tule tuona ikänä
Kuulu kuuna valakiana!

Selityksiä

Tämä on Koillismaasta. Karjalasta on samantyyppisiä runoja, joissa poika jää jumiin pilviin vangiksi.

Runo: Nälänhätä

Hämähäkki huoran poika
Nyt minä nylen nyrkilläni
Piirrän pikku peukalolla
Nahka viijään Viipuriin
Kuulun kaupungin kavulle
Jolla ma saan saat markat
Kuusi kultapenninkiä
Jolla ostan hevosen
Hiirenkarvasen orihin
Jolla mä ajan appelahan
Appi tuleepi vastaan
Kontti selässänsä
Oravainen kontin suussa
Huttukattila käjessä
Voilautanen kämmenellä
Lohenpuolisko povessa
Hauvin kapa kainalossa
Emmä mene tuohon tupaan
Tuoss’ on suvet suitti suussa
Tuoss’ on karhut kahlehissa
Menemmä tuohon tupaan
Tuossa miehet mettä juopi
Sivuseinä on sirkan luista
Periseinä peuran luista
Karsinaseinä on kaaperin luista
Oviseinä osman luista
Meren kivistä kiuas
Meren pehusta pahas
Meren korista lattia
Kuka ikkunat lukihti?
Ukko ikkunat lukihti
Kuka lattian lakasi?
Kana lattian lakasi
Kuka sitte rikat vei?
Riihipiika rikat vei
Minne se ne rikat vei?
Tuonne peltojen perille
Minne hiihät hiiriparka
Lyhyjalka lyllöttelet?
Tuonne puita puiruvasta
Lastuja lahen takoa
Nälkä nähtihin tulevan
Rukajärven jäätä myöten
Pikku kelkkanen perässä
Pikku kirves kelkkasessa
Entäs kun nälkä tuleepi?
Hakeminen haavan syöntä
Kokeminen koivun kuorta
Syöminen mitä, kuta
Entäs kun mahakin turpoo?
Pistän pikkuneulasella
Entäs kun veri lähtee?
Minä hivutan hiilisellä
Entäs kun mustuu?
Minä voitan voitehella
Mistä voije tuleepi?
Nuoren lehmän nännisestä
Tuorehesta turpehesta
Vihannasta mättähästä
Ukko kultainen kuningas
Taatto taivon valtijainen
Sylin pilviä syseä
Limitysten noita liitä
Saa’a mettä taivosesta
Saa’a vettä, saa’a mettä
Saa’a voijetta hyveä
Työnnä torvet taivosesta
Pillit pilvistä lähetä
Joista voije vuotakohon
Katse maalle kasvakohon
Vian päälle vietäväksi
Vammoille valettavaksi
Kiinni, kiinni Kiannan koski
Sinetissä on Sapson salmi
Jo nyt tulla tuhuttelevi
Käyä kääkeröittelevi
Kuusi on kuppia käessä
Seihtemän selän takana
Tuhat on muuta muhkurata
Kussa on mettä, kussa on vettä
Kussa voijetta hyveä
Kipehille voitehiksi
Vammoille valevesiksi
Jotta saisi sairas maata
Heikko hengetä levätä

Selityksiä

Koillismaasta ja Kainuusta. Alussa on pätkä Hämähäkki-runoa, sitten kuvataan pelottavaa taloa jossa on karhutkin kahleissa. Samanlaisia kuvauksia esiintyy esim. Tuonelasta. Vastaan tulee kuitenkin myös ihmetupa. Nälkä tulee paikalle maata myöten kuin matkalainen, ja sitten kuvaillaan erilaisia nälästä johtuvia sairauksia. Loppussa tulee kuitenkin parantavan voiteen synty, niin lehmän utareista, taivaasta metenä, kuin myös luonnottaren tuomana.

Runo: Herra Petterin laulu

Herra Petteri peilasi kammarissa
Ja kampasi päätänsä
Ja kysyi vanhalta elatusäidiltä
Minkä kuoleman hänen piti saamaan
”Et kuole sä tautivuoteella
Eikä sodassa ammuta
Vaan varo ison meren aaltoja
Ettei ne sua hukuta!”
Herra Petteri otti hevosen tallista
Ja laski valkeaan rantaan asti
Siell’ oli laiva pykätty
Joka oli ulos seilaavainen
Se laiva oli tehty korpipuista
Ja sen mastot oli kalanluista
Ja se flaku oli punasesta kullasta
Jossa Petteri seisoi päällä
Se laiva oli seilanu vuorokausia kaksi
Kun laiva pääsi lakialle merelle
Se rupesi seisomahan
”Heittäkäämme arpaa keskenämme
Kuka suurimman synnin on tehnyt”
Ja arpa lankesi herra Petterin päälle
Että herra Petteri syntisin on
”Heti minä syntini tunnustan
Mitä minä tehnyt olen
Linnat olen minä polttanut
Ja vangit ryöstänyt
Ja kolme vahvaa talonpojan renkiä
Olen maahan hakannut
Ja kolme äitiä lapsineen
Mereen ne hukutin”
Herra Petteri otti sinisen kappansa
Ja ristin rintahansa
Ja antoi itsensä ylitse heittää
Aaltoin keskelle

Selityksiä

Peräpohjolasta.

Runo: Maija makkarat varasti

Jopa tunsin tullessani
Tiesin tietä käyessäni
Kun tuli oluen tuohku
Viinan karsu kartanoille
Pah’ on olla pappilassa
Kehno kellon soittajassa
Paljo pannaan olutta
Meille hiivat heitetään
Maija makkarat varasti
Pappilasta kattilasta
Koukusta kotaliieltä
Pisti puolen pilluusak
Toisen puolen kainaloosa
Poltti puolen pilluaak
Karahutti karvoaak
Maijan reisi markan makso
Toinen reisi toisen markan
Vittu viisi sillinkiä
Karvat kaksi taalteria
Nousipa karsu kartanolle
Liika tuohku linnan päälle
Maito alko nännistä näkyä
Utarista uohkuilla
Jolla reiet voieltiin
Karvat kaikki kasteltiin
Jottei tuo mene märille
Eikä visvoille viruisi
Sinä ilmoisna ikänä
Kuuna herran valkeana

Selityksiä

Tämä omalaatuinen runo on kerätty vain kerran, Kainuusta. Uudesta taustatarinasta huolimatta runon tarkoitus on voiteen synty palohaavoille. Voidekin tulee maitona rinnoista, kuten luonnottarilta monissa muissa voiteen synnyissä.

Runo: Seikkailu Naisten maassa

Kovan pohjanen porotti
Itätuuli irvisteli
Alko aaltoja ajella
Aallot alusta ajeli
Souttu totta toinen päivä
Anni istu airoloissa
Inga itkeepi isosti
Äänehensä ällöttääpi
Ajaa vettä venehestä
Mari muisti mahtajaksi
Ainoseksi auttajaksi
Selvällä meren selällä
Ulapoilla aukeilla
Iikka on ijästä vanhin
Pisti neuvonsa pikaisen
Löysi Maijan mahtavamman
Saaresta merellisestä
Maija mahtava emäntä
Pian pistuksen pihalle
Kuuli immen itkeväksi
Vaivaisen valittavaksi
Sano akka aimollinen:
”Minne matkasi makaavi
Kunka kuljettaa urohot?”
”Miesten syöjäin kylähän
Urohon upottajahan"
Sanoi muuan mustereista:
”Mistä rahat raapaistahan
Kuin ei taskut tallellansa”
Iikka on ijästä vanhin
Varmon kyllä vastaeli:
”Tuosta mahdan markoin saada
Viisin taalerin tavaran”
Luikahti luolan ovelle
Luokse lotvojen lokeron
Loppu lootujen lokerot
Paadet lujat louhikossa
Löysi paan paaen alta
Se oli ryövärin rydöstä
Yhden penkereen perällä
Yhden malkajen malolla
Yheksän luukun takana
Anto lootun losserosta:
”Olkoon se muille opiksi
Varomahan varkahilta!”
Iikka on ijästä vanhin
Varmon kyllä vastaeli:
”Omat maat makuammat
Omat metsät mieluammat”
Saksan palttinat pamisit
Jopa vainen liikku liinat
Huisku hunnut pellavaiset
Tuuli purtta tuuittaapi
Tuuittaapi, viihettääpi
Hohoväki holhittaapi
Hahteamma huiskuttelee

Selityksiä

Runon keräyspaikasta ei ole tietoa.

Runo: Poron syöjäin laulu

Älä vaarisen varaja
Pieni mies on pelkäjänä
Nyt on jo uupunut urakka
Vaipunut poron vasikki
Poron nuori nukkununna
Jääpynyt jäkäläsäkki
Naavalaukku langennunna
Kyllä ne vaatimet vasovat
Porot toista toimittavat
Hiien riutarintehille
Poropeltojen perillä
Siellä piikkisarvet pistelevät
Koukkusarvet koinelevat
Nyt kasvaa sarvet kalliosta
Jopa nyt on kuussa korpin kuokka
Kattila ranitalissa
Oli Palon Poikkisarvi
Hutun Huivihärkä
Oijusluoman Ohtasarvi
Kajanin Kojuhtasarvi
Likalammin Likasilmä
Kivijärven Kiiltomusta
Joill’ on Lekko liehununna
Lekko oli porojen syöjä

Selityksiä

Poron syöjän nimi on Lekko, ja lopussa luetellaan niitä poroja, mitä hän syö. Esimerkiksi Palon Poikkisarvi = Poikkisarvi-niminen poro Palon talosta. Runo on Koillismaasta.

Runo: Laulu laulettu Lapissa

Laulu laulettu Lapissa
Ko’ottu koan e’essä
Ei minussa miestä lienek
Ukon pojassa urosta
Etähältä ehtimähän
Nokorista noutamahan
Lähkämmästä ajamahan
Lapin maahan langohimma
Tuttuni tuolla tulovi
Velliveljeni väkevä
Puhdas pumpusuoverini
Langokset me olemma
Soreasta Sotkamoista
Kysyttelin, lausuttelin:
”Veli kulta veikkoseni
Minne matkasi makaavi?”
Ruskot paistavat parahat
Revontulet tupruavat
Pohjan pitkästä perästä
Vuorten rotkoista tuimeemmista
Aina tunturin takana
Porot hilpeät hevoisna
Porolauma lampahina
Siellä tuisku tupruavi
Liikkuu lumi luikkahasti
Tuiman tunturin laelle
Veli kulta veikkoseni
Pujotteli Lapin maalle
Tuonne Turjan tunturille
Tunturin kalatulille
Rannat täynnä tyttäriä
Täynnä tytärten tulia
Kaarrattellen kahtolivat
Salakättä kattelovat
Koska miestä mielinevät
Odottavat ottajata
Ylempänä yksi muita
Kaunis koko katsannolta
Silkit hienot, hiiluvaiset
Kanssa sormuksen sorean
Kysytteli, lausutteli:
”Mistä sinä sukuisin
Kustapa sukuperäsin
Kusta kulkusi makavi?”
”Savon suurilta vesiltä
Soreasta Sotkamoista”
”Mitäs olet tänne tullut
Minne matkasi makaavi?”
”Tulin tutuille tulille
Maita matkustelemaan
Neitoja kyselemään
Vieriltä tämän vetosen
Laialta paraan paikan
Ikävä ilman tulisi”
Pitkätuppi Turjan maalta
Kolmen kyynnärän pitunen
Käypi tuonne, asteloovi
Alta kulmain katseloo
Eipä hän virkannut mitänä
Kysyttelin, lausuttelin:
”Pitkätuppi Turjan maalta
Mitäs kattot karsahasti?”
”Voi miekkonen sinuas
Mitäs tuossa pyörikselet
Tulilleni tultuani?
Mahdoit tulla, mahdoit mennä
Mahdoit viedä veljyesi
Savon suurille vesille
Ylön lijjan yhtymätäk
Saamatta vihasateen”
Siitä puukkonsa punasti
Miksis veljesi veristit?
Ajattelin ittekseni:
”Veli kulta veikkoseni
Tuli Turjan kintahissa
Ja Lapin lapukkaissa
Eik on tunne kieltä Turjan
Maha lausua lapiksi”
Jo on suussa surman suittet
Kaulassa manalan kahleet

Selityksiä

Nimestään huolimatta ei ole tietoa siitä, mistä tämä runo on kerätty. "Nokori" tarkoittaa Novgorodia. "Lapin maahan langohimma" lähteminen käyttää samanlaisia säkeitä kuin Lemminkäisen virressä. SKVR jakaa runon seuraaviin osiin:

Säkeet 2-16: Matkaan lähtö
17-30: Tulo Lappiin
31-54: Neitojen kohtaaminen
55-73: Puukkomies
74-81: Epilogi

Runo: Karjan laitumelle lasku

En tieä polonen poika
Kun toisin sanottanehen
Toisin tutkaeltenee
Suven tultua sulosen
Kesän tullen suon sulain
Lätäköien lämmitessä
Suetar, valio vaimo
Etelätär, luonnon neito
Jok' oli karjan kahtojana
Viihtiä emännän viljan
Yöt seiso suka käessä
Päivät vihko kainalossa
Sui ilveksen iholle
Karvalle metän kapehen
Mehäu uuhen untuvalle
Ettei karvana katoisi
Eikä puoli pois tulisi
Jos karvana katoo
Eli puoli pois tuloo
Niin mä kahta kaipoaisin
Kolmea kovin kysyisin
Puhumahan maitoputket
Maitohurnit huokumaan
Tuoa maitoset maruet
Eli uhkuvat utaret
Emännälle ehtyvälle
Muorille murehtivalle
Kaivo kultanen kuvoa
Kahen puolen kartanoa
Kusta karja vettä joisi
Utarihin uhkuvihii
Nänniin pakottaviin
Anna maitoset maruet
Anna uhkuvat utaret
Hettehistä heiluvista
Maarehista maemmista
Kaunihista kastehesta
Emminä kysy kylästä
Taho toisesta talosta
Saan mä maion manalta
Lehmän tuoman Tuonelasta

Selityksiä

Kainuusta, vain yksi mahdollinen monista eri karjanlaskuluvuista.

Runo: Nuijasota

Kivijärven kiltit miehet
Vastingin vahvat urohot
Nuijat nurkissa pitävät
Sopeissa sota-aseet
Pimiässä pitkät varret
Joilla Huovia hosuvat
Ryytteriä rytkyttävät
Sieltä Saarelle samoovat
Urot oitse oikenevat
Sota-aseis sotimahan
Veri parskui paidan päälle
Suolet sinkoisit sisältä
Ryyttereist’ ryvetetyistä
Huovista hosotetuista
Kilju killitkin orihit
Rautarenkaita ramisti
Huovi-huora huokuvainen
Kovan paruit kniktiparat
Nuo poijat pahan tapaiset
Isähänsä ilkiähän
Nuo ei tainnehet tapella
Isännättä ilvenettä
”Kuimma liitämme lylylle
Eli suksella sysäämme
Yli pellon hyökyämmä?”
Yöllä kyskivät kylähän
Yöksi yhtyvät talohon
Ennättävät […]
Niin kuin mieli mellastavi
Ilkka ilkiä isäntä
Pää keroi, sininen lakki
Ei konna tapella tainnu
Eikä sammakko sotia
Että joi joka kylässä
Joka knaapin kartanossa

Selityksiä

Runo Hämeestä sekä osa säkeistä tuntemattomasta keräyspaikasta.

Recent Entries

Sticky: Tervetuloa

Runot: Maan emäntä

Runo: Sotaan lähtiessä

Runo: Saarialan juomingit

Runo: Hivellys (nyrjähdys)

Runo: Noita menee louheen ja herää sieltä

Runo ja proosa: Venymä (nyrjähdyslanka)

Runo: Niukahdus (nyrjähdys)

Runo: Peuran metsästys

Runo: Eläimen jäljet

Runo: Metsästysloihtu

Runo: Sateen toivotus

Runo: Pojan hukka

Runo: Nälänhätä

Runo: Herra Petterin laulu

Runo: Maija makkarat varasti

Runo: Seikkailu Naisten maassa

Runo: Poron syöjäin laulu

Runo: Laulu laulettu Lapissa

Runo: Karjan laitumelle lasku

Runo: Nuijasota

Profile

Syndicate

Page Summary

Tags