Runo: Noita menee louheen ja herää sieltä

[runoja]

Selityksiä

Aloitan selityksellä. Kontin Hannu oli kittiläläinen noita eli shamaani. Tässä häntä sanotaan tuhkalappalaiseksi: se tarkoittaa saamelaista. Tuhka-alkuosa on painottamaan, että kyseessä on nimenomaan saamelainen eikä jokin muu, mitä voisi lappalaiseksi kutsua. Samanlaisia alkuosia, joita on käytetty painottamaan että kyseessä on nimenomaan saamelainen, on mm. tuli- (tulilappalainen) ja kannus- (kannuslappalainen). Kontin Hannun jälkeläinen, tietäjä Loma-Tuokko kertoi hänestä alla olevan runon mukaisesti. Ehkäpä joku saamentaitoinen tarvitaan selittämään, mikä ihme on niihpen.

Runo: Kontin Hannun loihtu louheen mennessä

Kun se louheen meni, Kontin Hannu, niin se istui mättäällä ja siinä nyrryissään lauleskeli:
 

Minun mieleni, minun mieleni

Tekee Norjahan

Nouse nyt, luontoni, louhikosta

Ja haltioni havon alta

Joka mulle joutuin johattaapi

Tien toisen toimittaapi
 

Sitten alkoi äijä laulaa lapiksi:
 

Kost mun herkkani? (= porohärkä)

Kost mun lautsini? (= ohjashihna)

Kost mun kierriis? (= ahkio)

Kost mun karppuni? (= rasia)

Kost mun kahper? (= lakki)

Kost mun rahput? (= kinnas)

Kost mun aksun? (= kirves)

Kost mun niihpen?

Kost mun stuorra kolppun? (= suuri puukko)
 

Sitten ukko näki jo hengessään Norjanmeren aaltoilevan ja lauloi:
 

Meres aaltuu

Meres aaltuu laikutalla
 

Ja sanoi:
 

Kost mun stuorra kuöllin (= suuri kala)

Johka must valttin? (= joka minut ottaa)
 

Sitten äijä tuksahti lovehen, eikä enää sanonut mitään.

Poika huomasi sitten ja sanoi:

Tuolla makaa minun isäni
Hauvin suolen soikurassa
Kolmannessa koikurassa

Isä heräsi sitten ja sanoi:
Aha, kauvan makasin
Mikset sanonut ennen, poikaseni

Heräsi ukko kumminkin. Se oli lappalainen se Kontin Hannu, tuhkalappalainen. Se asui Sirkan kylässä. Sen isä oli Konttis-tietäjä, Konttis-raukka, suuri tietäjä sekin.

Lisää selityksiä

Tässä Kontin Hannu herää hengissä. Aina noita ei kuitenkaan ole näin onnekas, vaan saattaa jäädä loveen jumiin kunnes ruumis mätänee. Näin on toisinaan teorisoitu käyneen Vipuselle tai jollekin hänen esikuvalleen. Tämän postauksen tarinoissa yhdistyykin mielenkiintoisella tavalla saamelainen ja suomalainen loihtuperinne. Ne on kerätty Kittilästä ja Sallasta. Miksikäs tuota aluetta kutsuisi? Vanhastaan se on ollut Saamenmaata, mutta joidenkin määritelmien mukaan ei ole sitä enää. "Keski-Lapin" sijoittuminen ns. harmaalle alueelle Saamenmaan ja Peräpohjolan "väliin" alueena, jossa eletään kahden kulttuurin välissä, on osittain aiheuttanut uutisissa paljon puidun "saamelaiskiistan". (Lähde Veli-Pekka Lehtola, don't come for me).

Ja "louhi" eli "lovi" on se transsitila, johon noita "lankeaa".

Runo: Epäonnistunut lovesta herääminen

Muuan velho oli lovessa maannut kolme vuotta, ennen kuin puoltaja sattui oikein arvaamaan että hänen sielunsa on:
 

Hauvin suolen sorkurassa

Kolmannessa koikurassa
 

Kun sanat sanottiin, niin velhon sääret vielä säpsähtivät, vaan kun mies jo kovin kauan Jumalan viljaa nauttimatta oli maannut lovessa, niin vastasivat (sääret) nuo kamalat sanat:
 

"Ei ole miestä märännehestä!"