runoja

Runo: Metsästysloihtu

Minä hiihän hipsuttelen
Hallaoamuna varahin
Ettei ämmät äkkäjäisi
Koukkuleuat kokkajaisi
Hiihän kohin korvenrannan
Salon siintävän sisällen
Kummun kultaisen navallen
Kuin mä hiihän hilpiästi
Sukset kultaset kuluuvat
Hopiaiset hoikkenoovat
Tuli suihki suksen alta
Sauvu sauvaini nenästä
Tuonne mieleini tekööpi
Sykkääpi syvän alaini
Tuolla kuusi kuumottaapi
Salo siintääpi sininen
Kuuna paistaa kuusen oksat
Hopiana hongan oksat
Päivänä petäjän kärkät
Mehtä haisoopi havullen
Katajallen katkuaapi
Minun miessä ollessaini
Mehtolahan mäntyväni
Mieleissä metän emännän
Nuori mies meillen haisi
Sieramet sian lihalle
Kainalot kanan munalle
Kuin minä mies lähen metälle
Uros korvellen kohoan
Vuolen kuonat kullistani
Hopeistani homehet
Otan kolmet koiroani
Viisi villahanteäni
Seihtemän sepeliäni
Niin on häntä koirallani
Kuin korehin korpikuusi
Niin on silmä koirallani
Kuin on suurin suihtirengas
Niin on hammas koirallani
Kuin on viikate virossa
Sinä koirani komehin
Otukseni oivallisin
Juoksuttele, jouvuttele
Ahomaita aukehia
Ensin kuusia kumarra
Havu latvoja haloa
Hyväile hyötö puita
Juokse tuonne toisualle
Mielusahan Mehtolahan
Tarkkahan Tapiolahan
Koreasti koirat haukku
Mieluhissa Mehtolassa
Leveästi lehmät ammo
Korven kuulussa koissa
Mielikki, Metän emäntä
Käyvös kättä antamahan
Oikeaa ojentamahan
Sormia sovittamahan
Mikä mieli, mikä muutos
Mielusassa Mehtolassa
Tarkassa Tapiolassa?
Entinen Metän emäntä
Oli kaunis kahtannolta
Ihana imertimiltä
Käet oli kultakäärehissä
Sormet kultasormuksissa
Helmat vaskirenkaita
Hiukset kultakukkaisia
Jotk' on soanut annillansa
Nykynen Metän emäntä
Ruma on varsin rungoltansa
Käet on vihtakäärehissä
Sormet vihtasormuksissa
Pää vihtapätinehissä
Aina auttamattuuessa
Ikävä on iloton ilta
Pitkä päivä soalihiton
Metän ehtosa emäntä
Tapiolan tarkka vaimo
Kusta ma apua anon
Kusta huuan hoivahusta
Kuin et anna aikanaansa
Harvonkahan hoivahuta?
Suvun syötit, heimon juotit
Esivanhemman elätit
Miks et sä minuu syötä
Suun suurilla paloilla
Heimon herkkuruokaisilla?
Anna tuolta kuin anelen
Kielikullan kuiskuttelen
Makijasti mainihtelen
Ei tule turkkia yhestä
Eikä hattua kahesta
Kuin ei lienek tällä maalla
Niin sä tuuos tuonnempata
Ehtiök etempätäik
Pitäjästä viiennestä
Kirkkokunnan kuuennesta
Pitäjästä seihtemästä
Salon sintävän sisältä
Kummun kultaisen navalta
Mielusasta Mehtolasta
Mielly mehtä, kostu korpi
Mielly Mehtolan emäntä
Taivu ainoa Tapio
Ihastu jumalten ilma
Miehen männessä metille
Eip ou miesten muijenkahan
Sinisemmät silmän ripset
Kuulehemmat kulmakarvat
Kuin on miehellä minulla
Siniviitta, Pohjan eukko
Sinun aittaisi avara
Avaele aittoasi
Luinen lukkoisi murenna
Laske juoni juoksemahan
Seäret soikelehtemahan
Kynnet keikelehtemähän
Kullaista kujaista myöten
Hopiaista tietä myöten
Vaskista vajoa myöten
Kuin ei joukse tietä myöten
Niin sä ohjilla osota
Puhalla punanen lanka
Poikki Pohjolan joesta
Sinilanka sivahuta
Sivalla sininen silta
Jota myöten juoni juoksi
Metän tihkiän lävite
Anna juossa joutusastik
Vakevasti viiletellä
Minun onneni etehen
Pojan polvi päiväkseni
Tulla suurta, tulla pientä
Viljoo monen muotohista
Kynttä kaiken karvallista
Anna oinahat omaisi
Kulettele kultiaisi
Mielusasta Mehtolasta
Kuin ei liene likempänä
Tuuos tuolta tuonempata
Lapin laajasta salosta
Pohjan pitkästä perästä
Kuuen linnan kuuluilta
Viien Viipurin väliltä
Ukkoseini ainoseni
Nosta pilvi luotehesta
Toinen lännestä lähetä
Kolmansi iästä iske
Syrjin yhtehen syseä
Lomatusten loukauta
Saa hyytä, saa jeätä
Näillen puillen puhtaillen
Varvuillen valanteillen
Jänis jäppä, juppaniska
Juokse noron notkukkeita
Painakkeita painattele
Tullos ilman tuusimata
Varomata voaputtele
Kohin kulta lankojaini
Kule kynsin kytkyellen
Käpälöin kahon etehen
Tule vimppura vipuini
Pyyräsilmä pyykseini
Muien pyysten sivute
Muien pauloja paeten
Muien ansoin alate

Selityksiä

Monesti ajattelemme, että "Tapio" on metsän kuningas. Runoissa kuitenkin nimi Tapio viittaa usein itse metsään, tai sitten Mielikkiin. Metsän haltijat, joilta pyydetään riistaa, ovat ennen kaikkea naisia. Metsästävän miehen ja metsän haltijoiden välillä on eroottinen lataus. Tässäkin metsästäjä pyytää metsää mieltymään, korpea kostumaan (just silleen) ja Metsän emäntää ihastumaan metsämieheen, jotta tämä saisi saalista.

Toisaalta mainitaan myös Pohjan eukko, joka saattaa tietysti olla Louhi. Anna-Leena Siikala ainakin tulkitsi näin. Louhen rikkauksiin ei kuulu siis pelkästään Pohjolan kulta-aarteet vaan myös metsän antimet.

Tämä on kokoonpano metsästysrunoista Etelä-Savosta ja Kainuusta.