Runo: Puiden synty

Runo: Puiden synty

Susi juoksi suota myöten
Karhu kangasta samosi
Suo nousi suen jaloista
Kangas karhun kämmenissä
Susi juoksi jäätä myöten
Hauki ui jään alusta
Oksenti rautaiset orahat
Siitä kasvo pehkeät petäjät
Siitä hongat horjuvaiset
Siitä karvat katajat
Sämpsä poika Pellervoisen
Sito hiekan helmahansa
Kylvi kuusia jyviä
Seihtemiä siemeniä
Lähti maita kylvämään
Saloja tihittämään
Kylvi soille, kylvi maille
Kylvi vennoille vesille
Suot kylvi, kanervat kasvoi
Norot kylvi, koivut kasvoi
Mäet kylvi, männyt kasvoi
Kylvi kummut kuusikoiksi
Karangot kataikoksi
Kasvo korteet kovemmat
Vennon härkä uljamoinen
Lähti maita kyntämään
Saloja vakoamaan
Suot kynti, kanervat kasvoi
Mäet kynti, nousi männyt
Kati kaunis neito nuori
Pisti karvan kankahaseen
Ukon mustihin mutihin
Siitä leppä syntys synty
Siitä leppä sukusi sikisi
Leppä on Lemmeksen tekemä
Kanelian kasvattama
Akka vanha kaivoketrä
Kasvatti honkia
Honkapuu Romentolasta
Mesi lauhto Mehtolasta
Kavet juoksi, soita juoksi
Juoksi soita, juoksi maita
Juoksi alhoja ahoja
Nykki persekarvojaan
Siitä kaikki puut sikisi
Vesat vaivasen vetämät
Kuusi kummun kasvottamat
Nasarvaisen nautitsema
Pellervoisen pensyttämä
Leppitensi päivä paisto
Kuvettansi kuu kuumotti
Tuuli latvat tuuvitteli
Onko mettä oksissasi
Simoa sisällä kuoren
Jonka puu pusertanoo
Vesi puusta pursokoon
Sima jääköön siaan
Honka poika holjamoinen
Hongattaren huiskuttama
Lemmettären liekuttama
Kankahattaren kajuma
Tuulettaren tuuittama
Nousi maasta mansikkana
Kolmihaarassa kohosi
Sämpsä poika Pellervoisen
Veisti kuusesta melan
Petäjästä jänkälettä
Lato laivoja merellä
Istutteli purjepuita
Veti verkapurjehia
Kuin on männikön mäellä
Eli synkkä pilven syrjä
Sadan tappoi taimenia
Tuhannen emälohia
Soutelivat, joutelivat
Pitkin Nevan jokkee
Nevan nientä kiertelivät
Tarttupa venonen kivelle
Ei havulle, ei suuren hauen hartijolle
Vaan lohen purstolle punaselle
Tulipa vaimonen vastaan
Lohutellen puhutellen
”Mistä tulette?”
”Tulta tietämästä, valakijata vaatimasta”

Selityksiä

Siinä puiden synty, joka perustuu pitkälti pohjoispohjalaisiin puun synty -pätkiin sekä harvinaiseen runoon "Sämsä merellä". Lopussa meni itselläkin sormi suuhun jälkikäteen kun mietin, mistä nuo säkeet on saatu. Sittenpä sen kuitenkin löysin: lopun säkeet ovat harvinaisesta, SKVR:ssä julkaisemattomasta kainuulaisesta runosta "Kuusen loihtu l. puun loihtu" (JR 20711).

Puiden syntyjähän on muunlaisiakin, ja useimmin itseasiassa puhutaan siitä, kuinka Jeesus on vetänyt puita. Tässä on alussa kainuulaista runoa, kuinka metsää nousee eläinten jäljistä. Sitten siirrytään Sämpsän puoleen, joka kylvää maat apulaisensa Vennon härkä Uljamoisen kanssa. Tässäkin on vaihtelua, ja jotkin runot sanovat kylväjäksi Väinämöisen.

Seuraavaksi mainitaan muutama pahaksi nähty olento: Lemmes eli Lempo on demoniseksi kristinuskon myötä koettu, ja Kanelia saattaa viitata jonkinlaiseen demoniin myös. "Akka vanha kaivoketrä" on monesti Louhen epiteetti. Kavet sen sijaan on hyvä olento, ilman neiti. Puita sitten tuudittaa Hongatar, Lemmetär (eli Lemmes), Kankahatar ja Tuuletar.

Loppuun on otettu, kuten sanoin, harvinaista pohjoispohjalaista ja kainuulaista runoa Sämpsän meriretkeltä, näköjään Nevan vesistöillä, etsimässä tulta.

PS: Kati viittaa kristittyyn pyhimykseen, Pyhään Katariinaan.

Runot: Tulen synty, nuotan synty, tulen hyytäminen

Runo: Tulen synty

Vesi vanhin veljeksistä
Tuli nuorin tyttäristä
Panu kulta auringoinen
Auringoisen poijan poika
Auringottaren tekemä
Miss' on tulta tuuitettu
Vaaputettu valkeata?
Umosen emon sisässä
Vyössä vahvan ventolaisen
Päällä kuuen kirjokannen
Päällä taivosen yheksän
Pilvi puolen kymmenettä
Taivon tähtihen seassa
Otavaisen olkapäillä
Kultasessa kätkyessä
Keelussa kuparisessa
Hopeainen pyörä pyöri
Ratas kultanen ratisi
Kultalanka laulatteli
Tulta ilmi tuotahissa
Panua rakettahissa
Tulen synty taivahasta
Ilimasta Imnarisesta
Alta parran autuaan
Iski tulta Ilmarinen
Välkytteli Väinämöinen
Elävällä ennuksella
Kirjavalla käärmehellä
Kolmella kokon sulalla
Kolmen kosken pyörtiessä
Viiellä vipusimella
Kuuella kuren sulalla
Sakarilla vaskisella
Rahin rautaisen nenässä
Kultaisen kammin päässä
Päältä pystön pilven reunan
Päältä hattaran haluisen
Kirposi tulikipuna
Meni aina mennessähän
Päähän pehkiö petäjän
Meni aina mennessähän
Jukavillen jurillehen
Meni aina mennessähän
Läpi Maan, läpi Manuen
Läpi kuuen kuokan silmän
Halki kirvehen hamaran
Meni aina mennessähän
Rikki räppänän tupahan
Sorahti tulisoruinen
Rikko rinnat neitosilta
Poltti lapsen kätkyvessä
Katopojan kastamata
Pani paarmahat emolta
Tuosta tunnettiin tuleksi
Varottiimpa valkeaksi
Luiti järvehen Aluen
Nielipä halia hauki
Sinervän sinikeräsen
Uiksenteli käyksenteli
Tuossa tuskissa tulen
Palavoissa valkijoissa

Runo: Nuotan synty

Vellamo, veen emäntä
Sataharjun hallihtia
Tules paian muutantaan
Sinull’ on rytinen paita
Minä annan liinapaian
Satasormi Tuonen tyttö
Satasormi Tuonen poika
Kehräsi sykysen nuotan
Yhtenä sykyssä yönä
Oli tyttö keykkäleuka
Keträsi satasen nuotan
Yhtenä kesässä yönä
Yhellä vesikivellä
Kirjavan kiven selällä
Paasin paksun pallehella
Oli poika koukkusormi
Jok’ oli kuolleen näkönen
Katonehen karvallinen
Se kuto sataisen nuotan
Samana kesässä yönä
Korvalla tulisen kosken
Rautasella kalliolla
Vuorella teräsperällä
Verkot on veljesten tekemät
Sisaresten keträämät
Kälysten käpyilemät
Setän lasten lauvottamat
Saipa nuotta valmihiksi
Käpy toisin kääntyvöö
Puinen pulko pahan teköö
Nurin nuotta potkettiin
Väärin veettiin apaja
Myötä virron potkittiin
Vasta virron tarvottiin
Ei saatu sitä kaloa
Jota vasten verkot tehty
Nuoret nuotalle menöö
Vasta virron potkittiin
Myötä virron tarvottiin
Vellamo, veen emäntä
Vein ukko ruohoparta
Nostipa kalasen karhin
Kalasesta kaartehesta
Likasesta lähtiestä
Tuonne nuotan nostimelle
Sata lauan laskimelle
Ei ollut sitä miestä
Jok’ olis siivonut kalasen
Ei kärsi käsin ruveta
Eikä koprin kuonnotella
Ilman rautarukkasitta
Ilman vaskivanttuhia
Ilman hyyvyhyppysittä
Ehittiinpä, eipä löytty
Haettiinpa, ei havattu
Mies musta merestä nousi
Uros aalloista yleni
Paksun peukalon pitunen
Kahen vaaksan korkeuinen
Jonk’ on syltä housun lahe
Kahta kattein rajoista
Puolta toista polven päästä
Se kärsi käsin ruveta
Ilman rautarukkasitta
Vaskisitta vanttuita
Otti veitsen viereheltä
Tupestaan tuiman rauan
Lohen vihloi viiltäksen
Halkasi kalasen karhin
Päässä portasen punasen
Sivussa sinisen sillan
Saatiin kalava karhi
Purettiin kalava karhi
Saatihin haleva hauki
Halkastiin haleva hauki
Saatihin lohi punanen
Halostiin lohi punanen
Saatihin silevä siika
Halastiin silevä siika
Saatihin mulia muikku
Halastiin mulia muikku
Saatihin sinikeränen
Purettiin sinikeränen
Saatihin punakeränen
Purettiin punakeränen
Saatihin tulisikari
Poltti parran Väinämöisen
Joka polovin porossa pyöri
Kypenissä kyynäsvarsin

Runo: Tulen hyytäminen

Tuli neiti Pohjolasta
Impi kylmästä kylästä
Jäistä kelkkoa vetävi
Jäärekeä reutoaavi
Läpi lumisen linnan
Keskellä kesäsyäntä
Parahalla paistehella
Jollon jäässä hammeen helemat
Hyyss’ on sukka, jäässä kenkä
Paijan kaulus kalakkarossa
Onpas huntu huurtehessa
Ettei paikkansa palasi
Jäinen kattila käessä
Hyinen kauha kattilassa
Jolla viskovaa viluva vettä
Tulen tuiki polttamille
Panun ihki paistamille
Tuopi hyytä tulessahan
Tuopi rautasta raetta
Sykysyisen uuhen verran
Verta talvisen jäniksen
Susi hyinen hyppelöövi
Jäinen karhu karkeloovi
Kahen puolen kattilasta
Otas kuppi kuun povesta
Kauha päivän kainalosta
Viskoa vilua vettä
Paikoille palanehille
Ihon tuiki tullehille
Tee tuli tehottomaksi
Valkea vaarattomaksi
Vesi vanhin Väinämöisen
Väinämöisen poijan poika
Portto Pohjolan emäntä
Porotyttö, Pohjan neito
Tungeksen käsin tulehen
Kypenihen kyynäsvarsin
Käsivarsin valkiahan
Tulen kääri kerlohiinsa
Valkia ripasimiinsa
Pukevihin puhtaisiinsa
Valkeisihin vaatteisihin
Pani tuskat tuhniohon
Vaivat vaskivanttuusen
Sinilippahan sisähän
Kultaisehen kupposehen
Rasiahan rautasehen
Viepi juoksulla jokehen
Samojen Sarajokehen
Kaari kaukoa näkyypi
Siintääpi sininen pilvi
Luotehelta longottaa
Pitkä on neiti pilven päällä
Joka nisiänsä nosteleepi
Nännejänsä näytteleepi
Maito nännistä näkyypi
Utaresta uhkuaapi
Paikoille palanehille
Tulen tuikki polttamille
Sieltä voiteet vuotakoon
Simatilkka tippukoon
Pahojen parantajaks’
Neitonen noroja astu
Sata sarvea otsassa
Tuhat niskassa nisua
Ne täynnä voitehia
Voiteet monen näköset
Katseet kaikkein parahat
Tinaneuloin tippaele

Selityksiä

Tämä kolmen runon saaga, kainuulaisita runoista koottu, muodostaa kokonaisuudessaan tulen synnyn. Taivaasta pudonneen tulikipunan nappaamiseksi kalan sisästä joudutaan keksimään nuotta. Lisäksi Louhi joutuu vielä jäisellä kosketuksellaan hyytämään tulen vihat.

Tulen synty -myytti on säilynyt hyvin laajalla alueella, sillä sitä on luettu loihtuissa palovammojen parantamiseksi. Auringottaren (eli Päivättären) mainitseminen tulen tekijänä on piirre etenkin Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi Kainuussa esiintyy Umotar valkea(n) emue (yllä Umonen emo), jonka nimen Kaarle Krohn väitti tulevan sanasta "uhma", kuin tuli uhmaava on. Maahan tulikipinä putoaa Ilmarisen takoessa. Yllä mainitaan myös Väinämöinen, mutta toisilla runoilla on tähän tiukka mielipide: "se varsin valehteloo, joka tulta väittää Väinämöisen iskemäksi". On tulkittu silloin tulen tekijäksi Ukkoa; minusta on kuitenkin selvä, että tulen tekijä on alkuperäinen taivaan jumala ja takoja Ilmarinen, ei sen koommin Väinämöinen tai myöhäissyntyisempi Ukkokaan. "Panu" on kainuulaisten tietäjien mukaan aivan erityisen voimakas sana tulesta, jota pitää loihtussa käyttää, jotta se olisi mahdollisimman tehokas.

Kultakätkyt, joka yhdistää ylisen (taivaan) ja keskisen (maan), on metsäsuomalaisen tietäjän Kaisa Vilhusen mukaan sateenkaari. Eräässä koillismaalaisessa runossa näkyy myös mielenkiintoinen teema, jossa tulikipuna syntyy kokon varpaiden iskiessä kiveen: se muistuttaan kansainvälistä ukkoslintu-teemaa. Aluen järvi on herättänyt paljon kysymyksiä, ja jotkut ajattelevat sen olevan alla eli Manalassa oleva järvi (tässäkin sanotaan tulikipunan menevän läpi Maan ja läpi Manuen eli Manalan). Toisaalta savolaisissa runoissa sitä kutsutaan myös Kalevan järveksi.

Joskus tulikalan avaa Väinämöinen: tässäkin Väinämöinen on polvin porossa pyörimässä. Silloin Väinämöinen tarvitsee vaskivanttuut. Tässä nähdään kuitenkin musta mies merestä, joka saa kalan halkaistua vaskivanttuitta. Ei ihme: joissain muissa runoissa tätä miestä kuvaillaan veen kuninkaaksi. Toisaalta näin ei ole aina: joskus tämä mies voi halkaista kalan, koska on peräisin Pohjolasta ja täten kylmä kosketukselta. Iisalmelaisen runon mukaan hän on Pohjolasta ja "Vellamon emännän veli". Samalla logiikalla Louhi tässä pohjolaisena eli kylmänä voi kääriä tulen. Sarajoki, johon häntä pyydetään tuli viemään, tarkoittaa Tuonen jokea.

Lopussa nähdään vielä parantavan voiteen synty: nimeltä mainitsematon luonnotar valuttaa sen rinnoistaan pilven päältä. Toisaalta tällaisella luonnottarella voi olla normaalia enemmän rintoja, kuten tässä "tuhat niskassa nisua".

Lopulta vielä tulikipunan tosielämän taustoista. Suurin rautakautinen Pohjois-Euroopan meteoriitti-isku oli se, joka pamahti Viroon Saarenmaalle ja loi Kaalin kraaterin. Monet ovatkin arvelleet tämän tulen synty -myytin kuvaavan tuota meteoriitti-iskua: muissa runoissa kuvaillaan myös esim. kuinka tulikipunan iskeydyttä maahan vettä lentää yli äyräiden ja haihtuu. Taivaalta putoavaa tulta pidettiin pienemmissäkin meteoriiteissa ja pallosalamoissa pyhänä tulena, mikä esiintyy myös Lemmon eli Lemmeksen nimessä. Lempäälässä oli ennen rautatien rakentamista kuoppia nimeltä Lemmon luola ja Lemmon kuoppa (rautatien rakennustyöt tuhosivat nämä). Olisivatko nämä kuopat voineet syntyä pienemmistä meteoriitti-iskuista?