Runo: Oluen synty

Runo: Oluen synty

Osmotar oluen seppä
Kapo kaljojen tekijä

Osmotar teki olutta

Kapo laittoi kaljan juurta

Kuu kiviä kuumettihin
Kesä vettä keitettihin
Talvi pantiin olutta
Salopuita poltettihin
Salopuita, saarimaita
Pien’ ois soan tuleksi
Suuri paimosen paloksi
Sai oluen panneheksi
Ei saanut hapanneheksi
Osmotar oluen seppä
Kapo kaljahin panija

Liikkui sillan liitoksella

La'oi keski lattialla

Otti puikon lattialta
Hiero kahta kämmentähän
Yhteen molempiaan
Molempihin reisihinsä
Sai valkosen oravan
”Oravainen lintuseni
Lähes tuonne juoksemahan
Käpy sinä pure käyessäsi
Tuos toinen tullessasi
Kanna tuo kavon käteen”
Vain ei vielä oluet käyny
Eikä noussut nuorten juomat
Osmotar oluen seppä
Kapo kaljahin panija
Hiero kahta kämmentähän
Nyrysti molempiaan
Molempihin reisihinsä
Sai nää’än kultarinnan
”Näätöseni kultaseni
Juoksius jokia myöten
Joki se on toinen poikki puolten
Kolmansi vähän vitan
Siinä kontiot torasi
Orihit tasan panovat
Valuu siinä voahtu varsan suusta
Kina ilkiän kinasta
Otappas voahtea vähäsen
Kanna kavon käteen
Oluehen Osmottaren”
Repo musta, pörhäkorva
Näätä verten näkönen
Kulki kulla närra myöten
Mato saumion maloja
Olusia pantahissa
Metuja rakettahissa

Koottu kuola karjun suusta

Kimo porsahan kiasta

Nosti voahen vantehille
Hiivan korvilleen kohotti

Otti sitte olut hapata

Nouspa sitte nuorten juoma

Nassakassa tammisessa

Tapin vaskisen takana

Noin sanoi olut punanen:

"Kun et laita laulajata

Poikki potkin vanteheni

Ulos pohjani pakotan"

Metun tyttö, mielin neiti

Koven korkia jumala
Saa mettä taivosesta
Sima pilvistä pirota
Tehoksille tehtäville
Panoksille pantaville

Mehu vahtena valahti

Yläisestä uurheesta

Jotta sais orjatki olutta

Palvelijatki panosta

Vierrettä kiven vetäjät

Selityksiä

Anna-Leena Siikala on kirjoittanut paljon tulkintoja oluen synnystä. Runot oluen ja humalan keskustelusta ovat laajalti tunnettu, Virossa asti. Tässä pääosassa on kuitenkin Osmotar, joka tekee ensimmäistä olutta maailman keskuksessa. Kun hän luo eläimiä hieromalla käsiään, kyseessä on shamanistinen kyky. Ennen vanhaan ei ollut saatavilla hiivaa, joten olut piti saada käymään muilla tavoin: esimerkiksi karjun kuolalla, kuten Osmotar tässä tekee.

Nimi Osmotar on mielenkiintoinen. Osmo voi tarkoittaa ahmaa tai karhuakin murteesta riippuen, ja kansanrunoissa se on myös sulhasen synonyymi. Nimi Osmo on toisinaan myös Kalevan synonyymi. Martti Haavion mukaan hänen nimensä olisi oikeasti os-motar "kasvimehun pohjasakka", mutta Siikala ei ollut tästä samaa mieltä.

Osmottaren lisäksi olueen yhdistettään ohran jumala Pekko, kun ohrastahan olut tehdään. Siksi Pekkoa on myös pidetty ohrasta tehtyjen juomien jumalana. Tässäkin nähdään olut vaatimassa laulajaa, ja jos olut juomana saa juojansa laulamaan, piti Uno Harva Pekkoa myös eräänlaisena laulun ja runon jumalana.

Ylläoleva setti on sitten Kainuuta ja Pohjois-Savoa pienellä ripauksella Etelä-Savoa.

Runo: Lemminkäisen surma

Runo: Lemminkäisen surma

Niin tuo sano Lemminkäinen
Siitä kohta äitillensä:
"Jos ma lähen kulkemahan
Lapin maahan lankohini"
Äiti vastasi vakainen:
"Älä mene, poikaseni
Lapin maahan lankohisi
Siellä sinä lauletahan
Suin sytehen, päin savehen
Kypenihin kyynäsvarsin
Koprin kylmihin porohin"
Läksi kohta kulkemahan
Astu päivän, astu toisen
Päivänä jo kolmantena
Pääsi sitte lankohinsa
"Annas, akka, tyttöäsi
En tuota pahoin pitäisi:
Sylissäni syöessäni
Käsissäni käyessäni
Selässäni seistessäni
Maatessa mahani alla"
"Enpä anna tyttöäni
Ennen kuin hiihät Hiien hirvet
Hiien nurmien perältä"
Siitä hiihti Hiien hirvet
Hiien nurmien perältä
Siitä vaati vaimoksensa
"Enpä anna tyttöäni
Ennen kuin suistat suuren ruunan
Hiien nurmien perältä"
Otti kultaohjaksensa
Hopiaisen marhaminnan
Niin sanoopi Lemminkäinen:
"Ukkoni, ylinen jeesus
Mies on vanha taivahinen
Nosta pilvi luotehelta
Toinen lännestä lähetä
Kolmas kohota koilta
Syrjin yhtehen syseä
Lomatusten loukahuta!
Sa'appa jäätä, sa'appa hyytä
Sa'appa rautaista raetta
Ohtahan pyhän orihin
Pyhän laukin lautasille!"
Sato jäätä, sato hyytä
Sato rauaista raetta
Ohtahan pyhän orihin
Pyhän laukin lautasille
Siitä suisti suuren ruunan
Hiien nurmien perältä
Siitä vaati vaimoksensa
"Enpä anna tyttöäni
Ennen kuin ammut jouhtenen joesta
Virrasta vihannan linnun
Sillä maksat mammun maion
Kostat emosen kohuni"
Meni siitä ampumahan
Tuli ankara anoppi
Pään mätäsi mättähäksi
Jalat raian haarukaksi
Muu ruumis lahoksi puuksi
Jo sukan veri venyypi
Harja hurmehin kuluupi
Sill' on loppu Lemminkäisen
Sitte äiti äyhkäseepi:
"Jo nyt on poikani polosen
Sekä loppu Lemminkäisen"
Pani siitä pyrstöksensä
Leipälapion leviän
Elo hurstit siiviksensä
Läksi kohta lentämähän
Lenti tuonne löyhytteli
Yheksän meren ylite
Meri puolen kymmenettä
Puut punaset, maat siniset
Lehet lemmen karvalliset
Kysy tuolta poikoasa:
"Miss’ on poikani polosen
Sekä tyrmän tyttäreni?"
"Tuoll' on poikasi polosen
Sekä tyrmän tyttäresi:
Kypeniss' on kyynäsvarsin
Koprin kylmissä poroissa"
Ehti tuolta poikoasa
Ehti tuolta, eikä löyä
Kysy kohta poikoasa:
"Miss' on poikani polosen
Sekä tyrmän tyttäreni?"
"Tuoll' on poikasi polosen
Sekä tyrmän tyttäresi:
Lammissa kalattomassa
Aivan ahvenettomassa"
Tuolta ehti, eipä löyä
Kysy kohta kolmannesti:
"Miss' on poikani polosen
Sekä tyrmän tyttäreni?"
"Tuoll' on poikasi polosen
Sekä tyrmän tyttäresi:
Virrassa vipajavassa
Koskessa kohajavassa"
Otti vaskisen haravan
Haravoipi myötä virran
Haravoipi vasta virran
Min saa kättä, kun saa päätä
Tästä poikasen rakensi
Tuli turva mättähästä
Poika pohjasta yleni
Tuotihin tulinen tuoppi
Tulta tervoa sisässä
Puhu kerran tuoppihinsa
Tuli kyytä kymmenkunta
Puhu toiste tuoppihinsa
Satakunta sammakoita
Puhu kohta kolmannesti
Tuopin tuojan Tuonelahan
Kannun kantajan Manalle

Selityksiä

Lemminkäisen surma lie tarina, joka on syntynyt vasta Lemminkäisen virren jälkeen. Lemminkäisen retken alkuperäinen tarkoituskaan ei ollut kosiomatka. Kuten aiemmin kirjoitin: "On itseasiassa todennäköistä, että Vipusen virren alkuperäinen päähenkilö on Lemminkäinen, joka on Vipusen poika. Kainuulaisissa kansanrunoissa vielä usein näkee säkeitä "Luottehikas Lemminkäinen, valkea Vipusen poika", vaikka Väinämöisestä on tullut Vipusen virren päähenkilö. [...] Mutta kuten sanottu: "Lemminkäisen virren alkuperäinen asetelma lienee kuitenkin ollut shamaanipojan matka tuonpuoleiseen shamaani-isänsä (Vipusen) puheille". Lemminkäisen surman yhteydessä nähdään vielä, kuinka Lemminkäisen äitikin omaa mahtavia shamaanitaitoja, suoraan Louheen verrattavia mahtavia kykyjä. Tässä lieneekin kokonainen luottehikkaiden noitien perhe. Lemminkäinen on vielä niin taitava, että selviää ja voittaa loihtutaistelun vastaan kokonaista pirtillistä saamelaisnoitia."

Ja en voi alleviivata, kuinka mahtavia voimia Lemminkäisen äiti tässä runossa esittää. Kun hän pistää leipälapion pyrstökseen, hän osoittaa noitavoimia sekä linnuksi muuntautumista. Samanlainen kyky nähdään Louhella. Lisäksi Lemminkäisen äiti osaa herättää poikansa eloon kuolleista. Hänhän on kyvyiltää lähes yhtä voimakas, ellei jopa saman veroinen, kuin kuoleman valtakunnan jumalatar Louhi!

Periaatteessa tämä Lapin emäntä, joka Lemminkäisen tappaakin, voisi olla Louhi. Se käy järkeen sijainnin ja anopin auktoriteetin suhteen. Louhella ei kuitenkaan alkujaan ole niitä kauniita "Pohjan tyttäriä", joita kositaan, suomalaisessa mytologiassa. Hänen ainoaksi tyttärekseen mainitaan toisinaan demoni Syöjätär. Siinä mielessä nämä kuvitelmat Louhena emäntänä, jolta tullaan pyytämään neitoja, on myöhempää keksintöä.

Nyt tulee oma headcanonini: Kutsun päässäni Lemminkäisen äitiä "Vipulan Liisaksi". Paavo Korhonen eli Vihta-Paavo oli savolainen kansanrunoilija, joka keksi uusiakin runoja, jotka levisivät kansan käyttöön Suomessa ja Karjalassa ja sekoittuivat vanhojen runojen yhteyteen. Hän keksi runon ja hahmon "Väinämöisen veljenpoika", ja kyseisessä runossa Väinämöisen veljenpojan herättää henkiin hahmo nimeltä Vipulan Liisa. Myöhemmin kansan keskuudessa Vipulan Liisan sanottiin esim. tukkineen Väinämöisen polvenhaavan. Nimi "Vipula" tietysti yhdistyy helposti Vipuseen. Koska Lemminkäisen äitikin herättää Lemminkäisen kuolleista ja on shamaanitaitoinen, olen siis omassa päässäni ruvennut kutsumaan Lemminkäisen nimetöntä äitiä Paavon keksimällä nimellä Vipulan Liisa. Toinen järkevä vaihtoehto tietysti olisi Vipunen-nimen feminisaatio eli Vivutar :] 

Yllä oleva Lemminkäisen surma on kokonaisuudessaan Etelä-Savosta.

Runo: Hevosen synty

Runo: Hevosen synty

Hiukasta on hevosen synty
Varsan synty vaahteresta
Hiki-Tiera, Nieran poika
Ukotiera, Äijön poika
Perin tuuleen makasi
Päin päiväpaisteeseen
Siinä teki lumisukan
Lumisukan, luukavion
Siinä poijan synnytteli
Tuuli uksessa tuvassa
Rautaharjussa pajassa
Vilukannon kammarissa

Selityksiä

Tämä on kainuulainen hevosen synty. Tässä hevonen on hiekasta ja vaahdosta. Joissain muissa runoissa saatetaan sanoa esim., että hevosen synty on hiidestä. Mutta mikä ihme on Tiera Nieranpoika? Kyseessä lie korruptio termistä "Nikotiera mieron huora". No mikä ihme se Nikotiera sitten on?

Paitsi hiidestä, runoissa hevonen on myös Juudaan äpärälapsi ja ruman Ruutuksen (Herodeen) sikiö. Hommaan on siis vahvasti sekoittuneet kristilliset pahikset. Niinpä Nikotierakin alkujaan lie viitannut Herodiaaseen. Herodias taas on yhdistetty Louheen. Hevonen on siis jonkin kristillisestä näkökulmasta pahan henkilön, kuten Juudaksen, Herodeksen, Herodiaan tai Äijön (paholaisen) lapsi.

Minusta on kuitenkin erittäin hauskaa, että Tiera Nieran poika silti synnyttää hevosen. Vaikka Herodias on muuttunut suomalaiselle runonlaulajalle vieraaksi Nikotieraksi ja Tiera Nieranpojaksi, synnyttämistä tämä sukupuolenvaihdos ei kuitenkaan estä. :D

Runo: Hiidestä kosinta

Runo: Hiidestä kosinta

Kesät kengitin hevoista
Talvet tallikonkaria
Valjastin tulisen ruunan
Tulisella tantereella
Vesi tippu vempeleestä
Rasva rahkeen nenästä
”Emoseni, vaimo vanha
Kunpa paitani pesisit
Mustan käärmehen verellä
Kesäkuilla kuivoasit”
Emoseni, vaimo vanha:
”Hae sukkani, saa rättini
Haepa varvashattarani”
Lähen Hiiestä kosihin
Vuoresta valan tehestä
Käy nyt jeesus kelkkahani
Koska jouvun juohtoteillä
Ajoteillä aikauhun
Jouvun neitosen kotiin
Tupa oli täynnä tuppisuita
Jakku miehiä jaloja
Kolpitsa konovolia
Peripenkki tietäjiä
Ovensuu osajavia
Sivuseinä laulajoita
Nuot laulo Lapin sanoja
Hiien virttä vinguttivat
Silta notkui alla noitiin
Karsin katejen alla
Ulkoo mie runoja kuulin
Läpi seinän laulajoita
Läpi sammalen sanoja
Itse loihen runoiksi
Laikatin itse laulajaksi
Laulon mie mokomat miehet
Kissan kirjavan rekeen
Kissa tuonne kiiättääpi
Kilon killin kinterille
Kilo sitte kiiättää
Lapin laajan saloon
Kuss ei kuulu karjan kynsi
Vaella hevoisen varsa
Laulon vielä mokomat miehet
Rutjan koskeen kovaan
Johon puut päin putoovat
Hongat latvoin lankiaapi
Laulon mie mokomat miehet
Lapin laajalle lahelle
Miehen syöjälle selälle
Urohon upottajalle
Josta velhot vettä juovat
Tulikulkut tuijovat
Ja laulan mokomat miehet
Suin tuleen päin veteen
Koprin kalman kattilaan
Koprin ilmaan kovaan
Polvi hyytä hyppimään
Sääri jäätä särkemään
Riitettä repäsemään
”Anna eukko tyttöjäis
Sekä nuorta morsianta!”
”Äsken annan tyttäreni
Kuin sie kynnät kyisen pellon
Käärmeisen käänettelet!”
Minä kynnin kyisen pellon
Käärmeisen käänettelin
”Anna eukko tyttöjäis
Sekä nuorta morsianta!”
”Äsken annan tyttäreni
Kuin sie kylvet kuuman saunan
Kuuman saunan rautalauan
Vastan rautasen keralla!”
Mie kylvin kuuman saunan
Kuuman saunan rautalauan
Vastan rautasen keralla
”Anna eukko tyttöjäis
Sekä nuorta morsianta!”
”Jo nyt annan tyttärein
Sekä nuoren morsiamen
Korpillen Kojoin pojalle
Itse Iivari Kojoillen”
Käy nyt neitonen rekehen
Otti neitosen rekehen
Löi ohjalla oritta
Helmiruoskalla hevosta
Hepo juoksi, tie helisi
Kangas kultainen kumisi
Reki rautainen rämisi
Vemmel paukkui pihlajainen
Tuota neitoa vietäessä
Kultoa kuljettaessa
Ulvoi ukset Uuenlinnan
Vinkui Viipurin veräjät
Tuota neitoa vietäessä
Kultoa kuljettaessa

Selityksiä

Tämä on monilla tavoin samanlainen kun Lemminkäisen surma: kun päähenkilö tässä lyö pirtillisen saamelaisnoitia, se on todellisuudessa Lemminkäisen ansio. Tässä on kuitenkin onnellinen loppu, ja Iivana Kojonen saa neidon itselleen! ...valitettavasti.

Uusilinna tarkoittaa Savonlinnassa olevaa Olavinlinnaa. Tämä runo on kokonaisuudessaan Etelä-Savosta.

Runo: Iivana Kojosenpoika

Runo: Iivana Kojosenpoika

Menin minä piennä paimeneen
Lassa lammasten aion
Panin pillit pussihin
Yks’ ol’ luinen, toinen puinen
Kolmas ol’ kuusityvinen
Soitin suolla männesäni
Kajahutin kankahalla
Kuulupa sepän pajaan
Seppä seisahtu pajassa
Sepän vasara käessä
Kullat kiehu kattilassa
Käskälti meren selkään
Johon pisara putosi
Siihen saari siunahti
Korja nurmi saaren päälle
Korja neiti nurmen päälle
Tuota kävi piispat, tuota papit
Tuota kaupungin kanaiset
Tuota hoikat hovin miehet
Tuotapa rikkaat ritarit
Käivät Narvan nappisaksat
Eipä neito noille mennyt
Tulipa yksi Kojon poika
Koppaisi korjan rekehen
Roppaisi ruoskalta hevoista
Nahka siimalta sivalsi
”Jää hyvästi, Jääsken nurmi!
Kumma hiiton kuusen juuret
Kuusen juuret, tervas kannot!”
Tyttöparka hengäsäkse huokasakse:
”Parempi ois minun polosen
Suen suussa uluaisen
Karhun kiljuvan kiassa
Kuin tämän Kojosen reissä!”
Älä huoli, Hiien huora!
Kuin ma pääsen hiien kankahalle
Niin minä sanon miekallen:
”Tahotkos tuota syötäkses
Lämmint’ verta juotakses?”
Sormet suorovitsasiks
Käsivarret seipäheiksi
Pään märkenen mättähäks
Tissit leivon leiposiks
Noita orsille ojennan
Panen parsin lautaisille
Vein ämmälle tuomiseksi
Ämmä syöpi ja kiittää:
”Enp’ on ennen näitä syöny
Uuen vävyn tuomisia
Tyttären lähettemiä”
Orja lausu oven suussa
Oven suussa, pankon päässä:
”Etpäs söis, itkes kiites
Kumpas tietäis vähäse
Ymmärtäisit pikkaraisen”
”Sano, sano, orja raukka!”
”Enpä sano, emäntä raukka
Annapas ainoa poikais”
”Annan kirjo karjasta
Parhaan lehmän lievestä
Annan ainoan orrin
Seitemästä ruunastain
Annan ainoan poikain”
”Nyt minä vastan sulle sanon
Söit tyttäreis tissit
Joita kauan kantelit
Viikon vieressäs makuutit”
Ämmä tuota itkemään
Alla kulmin ulvomaan

Selityksiä

Alkupätkä, jossa saari syntyy kultapisarasta, on itse asiassa yksi mahdollinen maailmansyntyruno! Voit halutessasi korvata Nurmen neidon runon alun tämän runon alulla. Minusta syntytarina, jossa maa syntyy kultapisarasta, joka vahingossa läikähtää Ilmarisen padasta, on myös tosi hieno. (Päättyy myös mukavammin neidon kannalta.)

Tämäkin runo on Etelä-Savosta.

Runo: Kalevanpojan kosto

Runo: Kalevanpojan kosto

Se kalkki Kalevan poika
Kuin ensin emästä syntyi
Viidellä vesi kivellä
Heti kohta kolmiöisnä
Katkaisi kapalovyönsä
Nähtiin hyvä tulevan
Keksittihin kelpoavan
Myytihinpä vierahalle
Karjalahan kaupittihin
Sepälle Köyretyiselle
Pantihin lasta katsomahan
Katsoi lasta, kaivoi silmät
Syötti lasta, söi itekki
Lapsen taudilla tapatti
Kätkyen tulella poltti
Kysyi työtä iltaisella
Isännältä iltaiseksi
Emännältä aamuiseksi
Työ orjan nimittäköhön
Nimi työlle pantakohon
Pantiin aijan panentohon
Joka aitoa panee
Kohdastahan kotkohongat
Aidaksi asettelovi
Kokonahan korpikuuset
Seipähiksi pistelövi
Sitten vyötti maan madoilla
Sisiliskoilla sitoili
Sitte Seppä Köyretyinen
Käypi itse katsomassa
Aitoa Kalevan pojan
Soini-kullan sortamata
Näkipä päitä liikkuvia
Raivoja ratisevia
Aiassa Kalevan pojan
Soini-kullan sortamassa
Työtä illalla kysyyvi
Isännältä iltaiseksi
Emännältä aamuiseksi
Työ orjan nimittäköhön
Nimi työlle pantakohon
Pani pojan nuotan souantaan
Souti nuotan suolikoiksi
Tarpo nuotan tappuroiksi
Veen velliksi sekotti
Kalat kaikki kankahalle
Työtä illalla kysyyvi
Isännältä iltaiseksi
Emännältä aamuiseksi
Pantiin karjan paimeneksi
Seppo Köyretyn emäntä
Kiven leipoi leipähänsä
Paaen painoi kakkuhunsa
Alle kaurasen asetti
Päälle vehnaisen venytti
Pani paimenen povehen:
”Ällös tätä ennen syökö
Karjan tullessa kotihin”
Veti veitensä kivehen
Karahutti kalliohon
Tuostapa Kalevan poika
Kovin suuttu ja vihastu
Härät kankaseen upotti
Suohon sonnin sorkat
Vajotti vasikan kynnet
”Millä maksan piian pilkan
Piian pilkan, naisen naurun
Pahan vaimon palkan maksan?”
Kulje päivä kuusikolle
Vieri vehnäviivikölle
Katkia kataikolle
Syötti karjan kontioille
Ajoi kontiot kotia
Karjan kirjoi kartanolle
Teki luikun lehmän luista
Härän sarvista helinän
Tuolla soittain tuleevi
Kulleroiten kankahilla
Sano Köyretyn emäntä:
”Ole kiitetty jumala!
Torvi soipi, karja saapi
Mistä orja torven saanut?
Rautio tasaisen pillin?
Puhki korvani puhuuvi
Läpi pääni läylentäävi” 
Sano Seppo Köyretyinen:
”Soipi torvi tuohinenki
Soittajan hyvän kädessä
Ei luika luinenkahan
Vaskinenkahan vasaja
Soittajan pahan kädessä”
Seppä Köyretyn emäntä
Meni lehmän lypsäntähän
Vasikan valitantahan
Otti parhaan parrestansa
Kauniiman karjastansa
Tuo kaunis Kalevan poika
Ajoi kontiot kotihin
Karhut kirjoi kartanolle
Käski muorin kytkemähän:
”Mene lehmät kytkemähän
Raavahat rakentamahan!”
Paimen ennen lehmät kytki
Paimen raavahat rakensi
Pani karhut kahlehisin
Suet rautoihin rakensi
Neuvoleevi karhujahan
Susillehen suin puheli:
”Repäse emännän reisi!”
Tarttui karhu kantapäähän
Repäisi emännän reien
Sillä kosti piian pilkan
Naisen naurun paransi
Pahan vaimon palkan makso
Poikki taitto pojan polven
Katkasi isännän kaulan

Selityksiä

Tämän runon päähenkilö lienee monelle Kullervo. Kullervo nimenä ja hahmona on kyllä hyvin tunnettu etelämmässä, ja etenkin Inkerissä ja Virossa. Vaikka Kullervoa sanotaan "Kalervon pojaksi", on alkuperäinen muoto nimenomaan "Kalevan poika". Tämä versio yllä ei kuitenkaan ole eteläinen vaan pohjoinen, Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta, joten sankarin nimi onkin Soini Kalevan poika (myös Sollu ja Solki). Tässä häntä kutsutaan myös "kalkiksi", joka tulee sanasta "skalk" (ruotsiksi "veijari", kantalänsigermaaniksi "palvelija, orja"). Soinista on myös lisää tarinaa Oulujärven ympäristöstä. Hän ei myöskään harjoita sukurutsaa.

Viimeinen runo on Kainuusta ja Pohjois-Savosta.

Runo: Oulujoen päällä

Soini Kalevanpoika asettuu lopulta asumaan Limingalle siihen, missä on nykyään Limingan kirkko, ja polttaa siellä kaskimaita. Hän myös vierailee veljensä Hiien luona, joka asuu Paltamon ja Sotkamon rajalla Hiidenlinnassaan. Vieraillakseen Kainuussa Soini pystyy nousemaan Oulujoen kosket vastavirtaan. Kosken yläpuolelle päästyään hän lauloi:

Ei synny sitä urosta
Eikä sitä emosen lasta
Poloisella Pohjanmaalla
Joka nousee päälle Pällin korvan
Puun pitkän pitelemättä
Römsin raja huutamatta

Runo: Limingan niityt

Tuo kaunis Kalevan poika
Solki-kullan sorkkalainen
Lähti soitellen sotaan
Miekkoan välkytellen
Päivän kirvestä hijoo
Toisen pontta kirjoaa
Se kaunis Kalehvon poika
Tekin päivän pääkön vartta
Toisen päivän kirjaeli
Karsi sitte kaskenmaalle
Meni mehtään aamusella
Kaati kuuset kannolleen
Siitä huuti heijahutti
Kunne huuto kuulunee
Sinne kaski kaatukoon
Kaikin vuosin kasvakoon
Tereä elköön tehkö
Sinä ilmoisna ikänä
(Siihen se on tullut se Limingan niitty.)

Runot: Halli, Hiisi, Killi ja Nalli

Runo: Halli

Halli kauhia jättiläinen
Hiisi hirmun suuri
Asui ahon sydämessä
Konna korven koskelossa
Jutteli julma akallen
Kuului kuusi penikulmaa
Selitti sanat seitsemälle
Kaiku kuului kaheksalle
Vaikka hiljaa kuhisi
Kullallensa kuiskutteli
Puhalsi puut kumohoon
Koppas kättä kalliolle
Kallio kaheksi meni
Joi joesta kerran
Joki kuivaksi joutteli
Pisarat ei piisaja
Juoda jäykän jättiläisen
Kallin kuivan kurkun

Selityksiä

Yllä ja alla erilaisia runoja jättiläisistä, molemmat ovat Satakunnasta. Yllä kuitenkin sanotaan Halli-jättiläistä Hiideksi, joten haluan puhua vielä vähän Hiidestäkin. Sana "hiisi" tarkoittaa alkujaan pyhää paikkaa, mutta tuli kristinuskon vaikutuksesta yhdistettyä pahaan kuten helvettiin. Sana alettiin kuitenkin yhdistää jättiläisiin, jotka asustelivat täällä ennen ihmisten saapumista, ja jotka rakensivat kivimuodostelmia, luolia ja jopa kivikirkkoja. Kainuulaisen, 1600-luvulta peräisin olevan tiedon mukaan Hiisi on yksi Kalevan pojista.

Hiisi rakensi kotinsa Hiidenlinnan Paltamon ja Sotkamon rajalle. Kerran hän halusi vierailla Oulussa, mutta suuren Oulujärven kohdalla ei ollut hänelle astumasijaa. Silloin hän otti Paltamosta maata ja nakkasi sen keskelle Oulujärveä. Siihen, mihin hän maata nakkasi, syntyi Manamansalon saari. Siitä, mistä hän maata otti, syntyi Kivesjärvi. Siksi sanotaan Manamansalon järvistä ja Kivesjärven saarista: ”Seiten seitentä soarta, seiten seitentä järvie.”

Pyhäjärvellä sanotaan, että Hiisi-jättiläinen asui ennen siellä, mutta joutui muuttamaan pois. Monet paikat Pyhäjärvellä on kuulemma hänen lähtöreittinsä mukaan nimetty.

Hiisi on asunut Kivesvaaralla ja Vuokatinvaaralla. Kun Sotkamoon rakennettiin kirkko, ei Hiisi kestänyt sen kelloja kuunnella ja heitti kirkkoa kivillä, mutta ei osunut. Lopulta hän otti karjansa (metsän eläimet) ja lähti. Ystävällismieliset peuranpyytäjät kehottivat häntä muuttamaan sen rotkon rauhaan, joka myöhemmin sai nimekseen Hiidenportti. Palkaksi peuranpyytäjät saivat osan Hiiden aarteesta, ja he lupasivat tulla joka vuonna heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna palvomaan ja uhraamaan Hiidelle.

Yllä olevassa runossa käytetään sanoja ”Halli” ja ”Kalli”. Ehkä nämä viittaavat jättiläisiin Killiin ja Nalliin, jotka tarun mukaan rakensivat Raision kirkon. Kansantarinan mukaan myös Hollolan kivikirkon rakensivat jättiläiset nimeltään Hollo ja Martta.

Runo: Killi ja Nalli

Raision kirkkoa rakensivat Killi ja Nalli -nimiset jättiläiset. He tekivät ilmaseksi, jos heidän nimet saatiin selville. Vaan vaativat tavattoman hinnan, jos ei nimiä saatu tietää. Jättiläisen ämmä kiikutti vuorenlohkareessa lastansa kalliolla ja lauleskeli:

Killi kirkkoo tekkee
Nalli nauloja takkoo
Rahalises Raisios
Eikä he tiärä hänen nimestään

Pappi kuljeskeli mettässä ja kuuli sen muijan laulun äänen, ja se tuli sillä lailla tietoon. Sitt’ kun kirkko tuli valmiiksi, niin pappi huusi:

"Pois Killi kirkosta
Pois Nalli harjalta!
Ilman kuuta auringota
Maasta palkka maksetaan"

Silloin jättiläiset menivät ja Nalli potkasi päädyn mennessään. Siihen jäi avvoin, tukkimaton reikä, joka ei pysy kiinni muulla, kun oljilla taikka laudoilla. Sitä on kyllä koitettu peittää kivillä ja sementillä, mutta ei pysy kiinni. Jos päivällä pannaan kiinni, niin yöllä mennee auki.

Runo: Sisaren turmelus

Runo: Sisaren turmelus

Poika tuima Tuurittuinen
Lapsi köyhän Köyretyisen
Otti korjasan kodasta
Saaninsa savun seasta
Läksi viemähän vetoja
Maan rahoja maksamahan
Löipä virkkua vitsalla
Heitti helmiruoskasella
Hepo juoksi, matka joutui
Yhty neitosten kisaan
Morsianten mystärihin
Nuorten neitosten kisahan
Pienten piikasten parihin
”Nouse neito korjahani
Rikosa rein perähän!”
Neito varmoin vastaeli:
”Tulkoon tyhjä tyynyllesi
Tauti taljasi alallen!”
Poika tuima Tuurittuinen
Avasi rahaisen arkun
Levitteli lippahia
Liikutteli lippavaa
Vakautti vakkoa
Korjasta kohotteleksen
Noita tuolta näyttelööpi
Kultasuita kukkaroita
Veitsiä hopiapäitä
Tinasuita neulikkoja
Piti piian pistyrinnan
Makais sisaruensak
Lannutti emonsa lapsen
Makaisi omaisen emäisen lapsen
Mik’ oli käsi kinttahassa
Oli ohjissa orosen
Mikä käsi kinttahatta
Käsi oli neitoisen nisussa
Neitosen malussa
”Mistä sinä sukuisin
Kustapa sukuperäsin?”
”En ole suurta sukua
Tytär tuhma Tuirettuinen
Lapsi kehnon Köyretyisen”
Poika tuima Tuurittuinen
Iski kahta kämmentänsä
Kuin on kahta kalmannosta
”Voi minun polosen pojan!
Jo pidin sisareni
Makaisin emoni lapsen!
Lähen taiteni pakohon
Piilojani piilomahan”

Selityksiä

Tästä runosta ei ole tietoa, mistä se on alkujaan kerätty. Varhaiset runonkerääjät karttivat runoa. SKVR:n arkistossa sitä kutsuttiin aluksi nimellä "Sisaren turmelus", mutta kategoria muutettiin myöhemmin nimelle "Rutsa".

Tämä pikku insestimöhläys laitetaan Inkerissä Kullervon tekemäksi. Tässä tekijä on kuitenkin Tuurittuinen, poika Köyretyisen. Toisin sanoen siis sen sepän poika, joka piti Soinia orjana.

Runot: Läävämadon ja hammastaudin synty

Runo: Läävämadon synty

Piika istu pilven päällä
Kapo kaaren kannikalla
Neito päätään sukiivi
Hapsiahan harjoaavi
Kammalla kasarisella
Taittu haara harjastaan
Kammastaan pii mureni
Selvälle meren selälle
Taot’ on tuuli tuuvitteli
Veen henki heilutteli
Vesi pitkäksi venytti
Tuuli tuuloo kovaksi
Päivä paahto pehmiäksi
Aallot rannalle ajaksi
Tyrskyt maalle tyyrääpi
Oli akka raivokerta
Toki koki konttihinsa
Keräeli kesseliinsä
Kanto kontilla kotiin
Pitkäkielellä pihaan
Sikopahnassa sikisi
Kasvo lampokarsinassa
Tuost’ on synty talvitoukka
Kuukauen hevon kusessa
Talven tallin sillan alla
Alla nurkan nutkottelija
Alla salvoksen asuja
 
Runo: Hammastaudin synty
 
Akka vanhan Väinämöisen
Lähti merta luutimahan
Lainetta lakasemahan
Kypenistä kyittä päällä
Vahtea vaate hartioilla
Luuti päivän, luuti toisen
Jopa päivänä kolmantena
Saipi rikkaa luutahansa
Vaskisen vastahansa
Tuota hampahin tapasi
Siitä turpu vielä täyty
Siitä paksuksi panihe
Lihavaksi liitelihe
Siitä sitten syöjä synty
Hammasten hajottelija
Leukahin levittelijä
Lihan syöjä, luun purija
Veren uuelta vetäjä
Jäsenien jäytelijä
Taikka suun kaivelija
Napanuoran noutelija
Ohummojen nuutelija
Poltettiin Tuonen toukka
Maan matonen paistettihin
Selvällä meren selällä
Ulapalla aukealla
Venehessä vaskisessa
Ruhessa rautapohjasessa
Sen kipenet kylvettihin
Niskallen kivisen niityn
Savipeltoihin perillen
Siihen kasvo kaunis hamppu
Liina liitatoin yleni
Siitäkö siemen siunahusi?
Tähänkös panit papusi?
Tähän heitit hernehesi?
Puremahan nätämähän
Syömähän kaloamahan
Panes papusi palamahan
Heitä hernehesi valkiahan
Paha akka Pohjolassa
Kierosilmä, vääräleuka
Jännitti tulisen jousen
Tulisella jäntehellä
Sulitti tulisen nuolen
Kokon kaihilla sulilla
Varpusen vipusimilla
Sillä ammun Tuonen toukan
Luun purijan luskahutan
Puremasta, näätämästä
Syömästä, kaluamasta

Selityksiä

Läävämato tarkoittaa navettakäärmettä. "Akka raivokerta" ja "Paha akka Pohjolassa" tarkoittavat Louhea. "Kapo" tarkoittaa luonnotarta. Nämä runot ovat Kainuusta; kuten aiemmin olen maininnut, kainuulaisissa runoissa useamman kerran mainitaan Väinämöisen vaimo, niin myös tässä.

Olen muuten tämän runon Louhen aikamoinen fani, pidän niin ideasta, että jäisellä Louhella on silti taito ampua koko sulista tehtyjä tulisia nuolia.

Runo: Kosken synty

Runo: Kosken synty

Kuinka sillon lauletahan
Kun tulee kosken korva
Kuohun korva kuumottaa
Neity kosken korvallinen
Viho virta vierellinen
Istu kihokivellä
Kihopuolella puhuu
Hiipo hivuksiaan
Hapsiaan harjaeli
Veeppä lankoa veelle
Sinervätä lainehille
Tullessa punasen purren
Tervarinnan teuvotessa
Kivi on keskellä jokia
Väännä reikä vääntiällä
Puhkase purasimella
Rauaksi veneen rinta
Kiven kylki sammaliksi
Piän miekalla pereä
Tuijotan tupettomalla
Tuollapa aaltoja asetan
Kosken kuohuja kohennan
Ristoppi kosken haltija
Sylin aaltoja syseä
Käsin käännä käppyröitä
Koprin kuohua kokoak
Jott’ ei riuska rinnalleni
Eikä päälleni pärise
Jott’ ei pää pahoin menisi
Hivus hieno lankiaisi
Tukka turhiin tulisi
Jos ei tuosta kyllä liene
Tuolta ma anon apua
Ylhäältä taivosesta
Ukko taivaan jumala
Vieritäs vihanta pilvi
Jänkä länneltä lähetä
Kosken kuohulle koville
Äiä on sinne menneitä
Ei paljo palanneita
Koskun huohuun kovaan
Kinahmihen ilkiähän
Tuonne puut tyvin putoili
Tammet latvoin lankeili
Perin vierähti petäjät
Kuohuun tulisen kosken
Pahan vallan valkiaseen
Vihon tuulen tuulemasta
Vihon päivän paistamasta
Vihon kuun kumottamasta
Portit Pohjolan näkyy
Ranta ääret ärjettää
Tullessa jumalan tunnin
Avun pyhän auvetessa
Ei minussa miestä liene
Kun ei tuossa veljessäni
Joka pilviä pitää
Hattaroita hallihtoo
Alla taivosen asuva
Kun ei saa minun sanani
Saakoon sanat jumalan
Johon ei käy minun käteni
Käykööt käet jumalan
Kosken kuohuun kovaan
Kinahmihin ilkiähän

Selitykset

Nimi Ristoppi viittaa pyhimykseen Pyhä Kristoforos, joten se siitä kosken haltijasta. Tässäpä oikein kunnon rukous Ukolle taivaan jumalalle... mikä voi kyllä ihan hyvin tarkoittaa vain Ilmarista mutta toisaalta Ukko ja Ilmarinen on hyvin lomittuvia käsitteitä... mutta tästä olen puhunut enemmän jo toisaalla tässä blogissa. Tämä runo on Kainuusta.

Runo: Ketunpyynti

Runo: Ketunpyynti

Kuutar korea vaimo
Kärehetär kultaneiti
Tule kullan keitäntähän
Hopejan sulatantahan
Annan kullat kuppihisi
Hopejaiset vakkaseesi
Nämä on kullat kuun ikuset
Päivän polviset hopeat
Isoni sovasta saamat
Tavottamat tappelosta
Minun lassa ollessani
Piennä piehtaroijessani
Nokeainen kullan muori
Tule kullan muutteelle
Hopian vaihetukselle
Minun paljaat hopiat
Usein hyvän emännän
Sormet kultasormuksissa
Kädet kultakäärehissä
Jotk’ on soanut annillahan
Usein pahan emännän
Sormet vihtasormuksissa
Käet vihtakääreissä
Aina auttamattuessa

Selityksiä

Tämä on pääosassa Kainuusta, hieman Pohjois-Pohjanmaalta, ja on yksi harvoista maininnoista ketun emuusta, Käreittärestä. Käreitär eli kainuulaisittain Kärehetär taitaakin olla vahvasti pohjoissuomalainen haltija.

Lopussa hieman kulta- ja vihtakääreistä. Yleisesti ottaen, jos Mielikki on metsästäjälle suopuisa ja antaa riistaa, saa hän metsästäjältä uhrauksina rikkauksia. Jos taas Mielikki ei anna metsästäjälle riistaa, ei metsästäjä myöskään palkitse Metsän emäntää kullalla.